lauantai 28. helmikuuta 2015

Loman aloitus

Tsau!



Viimein mullakin alkoi tää pitkään odotettu talviloma! Ja mikä sen parempaa, kuin aloittaa se talleillen? ;)
Heti aamusta kun sängystä pääsin ylös, suuntasin kohti tallia ja ratsastin taas pitkästä aikaa Roilla. Poni oli aluksi tosi oudon ja huonon tuntunen, ja hikeentyi heti alkukäyntien jälkeen. Tosin pellolla jouduttiin vieläkin ratsastamaan, kun edelleen täällä on niin kauhean huonot pohjat aikalailla kaikkialla. Mentiin lähinnä yhtä suoraa, sekä pyörähdettiin takapelloilla. Kävin kaikki askellajit läpi, ja laukassa Roi osottautui melko kivaksi!



Postauksen kuvittaa tän päivän otokset, kun innostuin aika paljon kuvailemaan vaikka ratsastusmateriaalia ei tältä kerralta olekaan!








Alkuun ponia sai taivutella ihan tosissaan, joten tein aika paljon väistöjä, avoja ja sulkuja, että poni vertyisi ja antautuisi etenkin oikealta, joka oli selvästi heikompi puoli tällä kertaa. Loppua kohden Roi alko mennä jo tosi kivasti, ja sain hyviä pätkiä sekä ravissa että laukassa. Otin myös muutaman rennomman laukkapätkän, jossa poni sai mennä vähän vapaammin.
Vaikka pellon pohja olikin aika huono ratsastaa, musta oli tosi kiva päästä taas Roin selkään!






Oma kypärä jäi kotiin, joten Lotan vanha kypärä pääs käyttöön :D



Tosiaan tollasiinkin kaveruksiin törmättiin! Oli kyllä hauskan näkösiä kun ne hyppi tuolla pitkin peltoa :D

ponit ihmeissään kattoo että mitä nuo on...


Tyytyväinen poni hikisenä odottelemassa ulospääsyä :)





Tällänen postaus tälläkertaa, mitä olitte mieltä? :)
Nyt kun mullakin on lomaa, niin melko varmasti kerkeän postailemaan taas enemmän. Tarkoitus olisi myös saada tuoreita ratsastuskuvia, jotta postaukset olis vähän mielenkiintosempia. Joten eiköhän palailla mahdollisimman pian!

+ kommentteihin voi jättää jotain kysymyksiä jos on mielessä, olisi tarkoitus vastailla videolla myöhemmin ;)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Aholla vuokraamassa!

Moi! Kuten otsikosta voi päätellä, nyt on vuorossa Aho-postausta. Näistä on yleensä tykätty aika paljon, joten toivon että tämäkin olisi teidän mieleen!
Viikonloppu käynnistyi normaaliin tapaan, eli perjantai-iltana suunnattiin kohti Ahon tallia, ja tehtiin iltatalli omien vuokrattavien osalta. Lauantaiaamuna oli ensimmäisenä koulutunti, josta valitettavasti ei ole kuvia, koska tunnit mentiin yhdessä ryhmässä. Postauksen kuvittaa tällä kertaa vain estetunnin materiaalit, eli luvassa on sekä kuvia että videoita!
Poni oli tosi kiva ekalla tunnilla, ja oikein mukava ratsastaa kaikin puolin. Vuosi kerkesi tosiaan taas vierähtää viime kerrasta, kun tuon ponin selässä olin.





Tosiaan Melinda ponia vuokrasin vielä tälläkin kertaa, samoin kuin vuosi sitten tällä samaisella viikolla (postaus nimellä villitys - vuokraus). Ratsastustunteja viikonlopun aikana on yhteensä kuusi, joista nyt mentiin tosin vain viisi. Kerron jokaisesta tunnista taas parisen lausetta, mutta enemmän voitasiin keskittyä niihin estetunteihi, joista on kuviakin.

pikkuponi ♥




Kaikki tunnit jouduttiin surkeiden ilmojen takia menemään maneesissa, joten kuvat nyt on mitä on... Ärsyttävää siitä teki etenkin se, että ahon maneesi on noin kolmannes kentän koosta, eli todella pieni, ja poneilla, etenkin Mellulla on tapana pelleillä siellä paljon enemmän.
Tämä tuli koettua heti toisella tunnilla, eli estetunnilla. Mellu pukitteli tosi paljon, mikä on kyllä aina ollut ponin bravuuri, mutta nykyään tekee sitä jo huomattavasti vähemmän. Kuitenkin melko monta pukkisarjaa päätti tällä tunnilla esitellä, ja kerran sai heitettyä mut kenttäänkin. Muuten tunti meni ihan mukavasti, ja poni liikkui taas paljon paremmin kuin vuosi sitten!


en tiiä miks tää on näin pimee, mut haha pääsin viel omin avuin takas selkää! :D




tässä pieni kuvasarja ponin näyttävistä tempuista.. :D


"vieläkö sää roikut siellä?!"

Jotenki nauran tälle kuvalle :D näyttää niin laiskalta ja vaivaselta hypyltä



Pahoittelen kuvien laatua!










Illalla mentiin vielä ilman satulaa tunti, mutta koska koulutunnin jälkeen poni ei saa olla hikinen, oli tosi vaikee keksiä mitään tehtäviä. Tunti meni pääsääntösesti tosi hyvin, lukuunottamatta yhtä Mellun tiputusyritystä, joka valitettavasti onnistui.
Tän kohta kuuden vuoden aikana mitä oon tuon ponin tuntenu, on tullu jo aika tutuksi nuo sen temput. Kuitenkin päätin typeränä kokeilla että vieläkö se tekee sen saman tempun, kun lähtee laukkaamaan toisen perään. Nostin siis laukan vähän matkan päästä Pirpan perään, ja ei kerennyt edes kahta laukka-askelta mennä, kun poni hyppäs jo kattoon ja heittää sellasen pukin että ei kerennyt kun aatella että nyt sattuu. Pamahin maahan suoraan polvilleen, ja kyllä muuten särki jalkoja vielä seuraavanakin aamuna. Onneksi ei polveen käynyt mitään pahempaa!

meidän huima kokoonpano tälle vuokraukselle :D




Sunnuntain ensimmäinen tunti oli estetunti, jonka menin ilman satulaa. Tähän mennessä oon voinu luottaa tuohon poniin ja mun tasapainoon, mutta enää en oo ihan varma ainakaan tosta tokasta.. :D Tuli nimittäin epäonnistuttua ihan urakalla, kun en osannut pyytää ponilta tarpeeksi. Jos tulin esteelle liian hitaasti, Mellu käytti heti tilanteen hyväksi ja veti pään alas suoraan esteen alastulossa. Tällä kertaa edes mun apinataidot ei riittänyt pitämään mua selässä, vaan säälittävän hitaasti pamahdin kaksi kertaa maahan selälleen.
Tunnin ensimmäinen este feilas tosin vielä normaalia enemmän, kun menin tippumaan heti siinä.. Mellu lähti hyppyyn vähän huonosti ja otti ilmassa puolikkaan askeleen, enkä minä selässä kerennyt ajatella mitään. Yllättävän lujaa pamahdin maahan suoraan pää edellä, ja voin kyllä sanoa että se sattu. Muuten tunti onneksi meni ihan hyvin, ja ainakin oppi omista virheistä! Edelleen näin jälkeenpäin katsottuna olisi saanut poni liikkua vielä paljon paremmin, mutta hyvähän se on aina perästä huudella ;)




Tältä tokalta estetunnilta oli enemmän videoita, joten tuossa koostetta tähän alkuun!







tunnin ensimmäinen este onnistuu aina niin hyvin.. :D harmi kun ei ole juuri siitä kohti kuvaa kun osun maahan

nyt kyllä poni voitti

 



Viimenen tunti meni normaaliin tapaan rauhallisesti köpötellen ilman satulaa. Tehtiin vaan kaikkia mukavia juttuja ja nautin viimesestä tunnista, joka todennäköisesti jäi viimeiseksi tunniksi koskaan tuon ponin selässä. Nyt alan olla jo sen verran pitkä, että haluan jatkossa vuokrata hevosta, tai ainakin isompaa ponia.

Kiitos jokaisesta hetkestä kultaponi ♥



Kertokaahan mitä tykkäsitte postauksesta!

Meillä oli ainakin tosi mukava ja lepposa viikonloppu, kiitos!
Always night - vuokraus ♥