perjantai 13. toukokuuta 2016

Yksityistunti Bassella



Oltiin varattu kahden meidän tuntilaisen kanssa jo jonkin aikaa sitten yksityistunti tämän viikon torstaille. Tunti sattui tosi hyvään aikaan, se oli jo päivällä ja oli tosi lämmin, ja viikkoa myöhemmin se ei olisikaan tuntunut enää niin kivalta, koska ratsuna olisi ollut joku muu... Olin itse asiassa juuri näiden kavereiden kanssa silloinkin yksärillä, kun olin ensimmäistä kertaa koskaan Oulunsalossa ratsastamassa. Nyt mulla kuitenkin oli ratsuna Basse, ja päästiin myös ekaa kertaa tälle vuodelle ulos ratsastamaan. Poni oli selvästi mielissään, ja mäkin olisin kyllä tarennut ihan lyhyelläkin paidalla, tuli nimittäin ihan älyttömän kuuma!

Hyvien alkuverkkojen jälkeen tultiin muutamia kertoja ristikkoa oikeasta kierroksesta, jonka jälkeen alettiin tulla sarjaa joka oli lävistäjän suuntaisesti. Toisella pitkällä sivulla oli okseri, jonka alle laitettiin vesimatto vielä pelokkeeksi. Esteet oli heti aluksi noin 60-70cm ja nousi nopeasti. Taidettiin ottaa vesimatolle ensimmäisellä kerralla kielto, mutta toisella kerralla mentiin yli (koosteesta saatte nähdä meidän tyylikkään suorituksen..) Mentiin tuosta esteestä pari kertaa uudestaankin ohi tunnin aikana, mutta ne johtui täysin siitä että aloin itse epäröimään, ja yhdenkin kerran huusin vain "Hyi en mä tota uskalla tulla!!" ja päästin ponin ohi jo kaukaa. Oon huomannut että ei mua esteiden noustessa pelota Bassen kanssa se, että mulle kävis jotain, vaan se että Basselle käy. Sen takia en uskalla antaa sen hypätä isoja esteitä huonolta paikalta, etenkään liian kaukaa, vaikka ei tietystikään koskaan saisi kääntää esteeltä pois. Saatiin kuitenkin ihan sika hyviäkin hyppyjä, ja oon niin tyytyväinen poniin kun vielä pelasteli munkin mokia!

Super isot kiitokset taas Joannalle joka oli kuvaamassa, kaikki kuvat ja videot on siis hänen ottamiaan!






Välillä vähä mietin näitä Bassen ratkasuja mennä esteestä yli...

Olinkohan tässä just päästänyt Bassen ohi esteestä, hirveesti ainakin näyttäis vaan naurattavan.. :D


Puolen aikoihin alettiin tulla rataa, jossa esteet oli ehkä noin 70-90cm. Rataan kuului vähän kaarevalla tiellä tultava linja, sarja ja vesimatto-okseri. Linja onnistui ehkä kaikkein parhaiten tällä tunnilla, ja sen jälkimmäinen este nousi lopuksi vielä metriin. Kesken radan en edes ajatellut että se oli niin iso, koska Basse hyppäsi sen aina tosi hyvin ilman mitään ongelmia. Linjalta jatkettiin sarjalle, johon myös tuli hyviä hyppyjä. Laskeuduttiin vaan tosi monesti väärässä laukassa alas vaikka kuinka yritin johtaa vasemmalle, mutta muuten hypyt onnistui.
Viimeinen este oli pelottava okseri, joka oli lopussa 110cm! Empä olisi uskonut, että tuun joskus menemään Bassella noin korkeaa rataa, ja vielä kaikki nuo isotkin esteet monta kertaa. Jonkun mielestä voi kuulostaa ihan lasten leikiltä, mutta mulle tuo oli iso juttu... Basse on kasvattanut mun itseluottamusta ihan tosi paljon, mutta siihen voi olla vielä matkaa että yli metrin ratoja pystyn hyppäämään tuosta vaan ilman mitään pelkoa.

Melkoisella ilmavaralla Basse noita esteitä pomppi, ja korkeimmillaan olisi varmaan ylittynyt 130cm noilla hypyillä. Ei voi kyllä kun ihailla tota ponin hyppyä! Vaikka huonojakin hyppyjä tuli, fiilis oli ihan super hyvä tunnin jälkeen. (Tosin meinasin varmaan kuolla nestehukkaan, mutta mitäs pienistä..) Erittäin onnistunut tunti kuitenkin, vaikka itse ratsastin vähän huonosti tuolle okserille. Oli vaikea saada askeleet osumaan tuollaisella yksittäisellä esteellä, mutta onneksi Basse pääsi yli vähän huonommastakin paikasta.





Tää este oli siis lopussa myös metrissä, mutta siitä taitaa olla ainoastaan video.


Hienompaa ponia saa etsiä ;) ♥


Videoita ei ollut kuin nyt nämä muutama, ja harmillisesti ainoa video tuosta 110cm oli juuri tosi epäonnistuneesta hypystä, kun otin ponin aivan liian pohjaan. Nyt kun sen kuitenkin julkaisin, niin pitäkäähän mölyt mahoissanne. ;) Saatiin siis parempiakin hyppyjä tuolle esteelle, kuten ylemmästä kuvasta näätte!

Oon muutenkin saanut jonkun verran kommenttia etenkin askissa, tottakai nimettömästi, että revin Bassea suusta tai että se kärsii hirveästi siitä että ratsastan sillä. En kai minä nyt herranjumala anna ponin juosta estettä päin vaan pidätän sitä ennen sitä, jos näyttää että tullaan liian lujaa. Opettajan mukaan saisin ottaa sitä vielä paljon reilummin kiinni, ja muutenkin ratsastaa rohkeammin. Ja aina jos en pääse hyppyyn mukaan, päästän ohjat pitkiksi etten vetäisi ponia suusta. Muutenkin teen aina kaikkeni Bassen parasta ajatellen, siksihän minua pelottaakin noita isoimpia esteitä hypätä, jos sille käy jotain. Ja kun poni tekee oikein, kehun sitä aina tosi paljon. Eli jokainen ilkeä kommentti menee siis tästä eteenpäin suoraa roskakoriin, ja aivan turha teidän on sinne mun askiinkaan tulla kitisemään.




Tänään on vielä mun oma tunti, joten siitä tulossa postausta seuraavaksi!

37 kommenttia:

  1. Apua toi hyppy tolle vesimatolle :DDD Teijän meno näyttää täl videolla ihan tosi kivalta! Mun mielestä et todellakaan vedä Bassea suusta tai ratsasta sitä ollenkaan huonosti, tiedä sitten kuka tai miks joku tommosta kommentoi... :/

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää! :) On kyllä mahtavaa löytää just itselle sopiva ratsu, jonka kanssa uskaltaa hypätä isompiakin esteitä.

    Harmi tuollaiset kommentit, mutta eipä niistä tosiaan tarvitse välittää. Tuollainen valitus kuulostaa kovin tutulta nuorien heppatyttöjen keskuudessa, eiköhän nekin joillain psykologisilla syillä pysty selittämään. Joskus sitä joutuu ottamaan ohjilla vähän suurempiakin pidätteitä ihan turvallisuuden vuoksi, eikä se ole mikään maailmanloppu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Kiitos aivan tosi kivasta kommentista ❤️

      Poista
  3. Voi vitsi kun meette hyvin! Basse on kyllä huippu poni! Ei voi muuta sanoa <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basse on kyllä ihan paras! & kiitos paljon annika :) ❤️

      Poista
  4. Eikä en ehkä kestä, rakastan tota Bassen hyppytyyliä, se on niin ihana :D Huomaa kyllä että poni oikeasti nauttii hyppäämisestä, kun ihan kunnon ilmavaralla menee yli esteistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on kyllä ihan sika taitava! ❤️ Kiitos paljon kommentista :)

      Poista
  5. Vitsit millä ilmavaralla Basse vetää ton korkusia esteitä, Wau! Hitsin hienosti kyllä meet Bassella, harmi ettet enää voi sillä mennä ( onko Basse nyt virallisesti myyty, kun tekstistä sain sellasen kuvan?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basse lähtee eteläsuomeen myyntiin ja kisattavaksi, eli varsinaisesti sitä ei olla kai vielä myyty. Joka tapauksessa se kuitenkin lähtee, eli ihan oikein ymmärsit.. Mutta siis kiitos paljon ihanasta kommentista ❤️

      Poista
  6. Hyvin meet:) Harmi ku Basse myydää, ku Basse ja sä olitte nii hyvä pari<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti oma ihminen on ponin kannalta parempi, mutta tuntuuhan tää musta ihan kauheelta.. Kiitos kovasti ❤️

      Poista
  7. Olette kyllä aivan mahtava pari, ei vitsi, näyttäis, että lennötte esteiden yli, ja vaan siks, että Basse luottaa suhun, ja ootte muutenkin niin ihana pari ♥ Ei vitsit, oikeesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon aivan ihanasta kommentista ❤️

      Poista
  8. Siis nää kuvat on ihan älyttömän upeita, tykkään!! <3 Ihana tunnelma välitty tästä postauksesta!
    Mun on varmaan turha harmitella Bassen myyntiä, mutta koita ajatella ajatuksella "dont cry because it is over, smile because it happened". Nimittäin ihania muistoja sulle ainakin tästä jää :') tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana kuulla, kiitos paljon! :') Nii mä oon yrittänytki aatella, mutta Bassesta tuli mulle nii tärkee et jotenki tää tuntuu iha hirveen vaikeelta.. Pitäs vaa miettiä että ponilla on kuitenki parempi olla muualla, nii ehkä se vähä helpottaa. Kiitos vielä!

      Poista
  9. Tosi kiva postaus! On ihan huikeet kattoo noit kuvii ja tota videoo kun hyppäät noin isoo Bassella! :) Vaikka noita huonoiki hyppyi tuli, ei se muuttanu teiän onnistumista mihinkää, ootte(vai pitiskö sanoo jo olitte..:( super pari! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tosi ihanasta kommentista ❤️!

      Poista
  10. Herranjumala kun poni pomppaa :D Ihana, ootte kyl hienoja ♥

    VastaaPoista
  11. Wau, todella hyvän näköstä menoa! Toi bassen hyppy on kyllä uskomaton. Todella hyvin sä pysyt kans mukana noissa hypyissä ja muutenkin ylipäätänsä ratsastat Bassea. Harmi, kun se lähtee Etelä-Suomeen, teidän menoa olisi ollut kiva seurata pitempäänkin :( No, basse kyllä ansaitsee yhen ihmisen, jonka kanssa treenata ja päästä kisaamaan isompaa. Turhaan noin lahjakasta ponia pitää ratsastuskoululla.

    Kyllä sä vielä löydät itsellesi, jonkun toisen kivan treenikaverin. Kuten joku muistaakseni sanoi ylempänä, että pitää olla onnellinen kun on saanut edes näin hyvän mahdollisuuden tutustua näin ihanaan ja hyvään poniin, hyviä muistoja jää ❤️ Tsemppiä ja voimia sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon vasta alkanu itekki miettii mite siitä ponista joka tonne oulunsaloon tuli, kuoriutu oikeesti noi hieno poni! Sitteku Basse hyppää jossai maailmanmestaruus tasol nii mä voin vaa aatella et jes ton ponin kans oon saanu treenata ;)
      + kiitos ihan tosi kivasta kommentista ja tsempeistä! Toivottavasti tosiaa Bassen tilalle löytyis joku kiva jolla alkaa treenata :)

      Poista
  12. Teillä meni kyllä tosi hyvin toi tunti! Harmi kuitenkin, että Basse lähtee :/

    VastaaPoista
  13. Meri ei todellakaan kannata välittää niistä kommenteista! todellakin riittää että luotat itseesi ja opettajaasi:) harmi että basse lähtee:/ te meette niin upeesti yhdessä❤️ Toivottavasti saat yhtä hyvän treenikaverin bassen jälkeen, missä pääset käyttämään taitojasi:) oot ihanan positiivinen! Jatka samaan malliin❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, kiitos! Ihana kuulla että oot tota mieltä, ja jep sitä mäki toivon :) ❤️

      Poista
  14. vähänkö on ponilla pomppua! Tosi kiva postaus ja hyvin meette bassen kans!:)

    VastaaPoista
  15. Toi viimenen kuva on kyllä aika hurja...Mutta jälleen hyvä postaus ja pakko sanoa että olet jotenkin erilainen kuin kaikki muut, jollakin oudolla tavalla. No jaa, eihän mua kukaan tajua mutta kuitenkin, ootte tosi hieno pari Bassen kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska kommentti, varmaan tarkotit ton ihan hyvällä :D mutta siis kiitos tosi paljon! (:

      Poista
    2. Joo, hyvällä tarkotin:).

      Poista
  16. Apua, sun istuntas on ihan täydellinen! Ootte niin nätti pari<3

    VastaaPoista
  17. Oikeesti tää poni on vaan niin pommi! :D Aivan huikee esteponi! Hienosti menette ja ihania kuvia! :) ❤️

    VastaaPoista
  18. Vautsi upeita kuvia ja ratsastusta! ♥ ja ihana tuo hyppy vesimatolle :'D

    VastaaPoista