lauantai 13. kesäkuuta 2015

Roilla pitkästä aikaa!


Niin kuin otsikkokin jo kertoo, olin pitkästä aikaa Lotan mukana ratsastamassa Roilla! Minä ratsastin Lotan jälkeen, eli sain valmiiksi verkatun ponin käteen. Otettiin välissä vaan satula pois, sitten jatkui tuuppailut, ja poni oli muuten ihan super! Oli ihan tosi mukava nousta vanhan tutun ponipalleron kyytiin noiden hevosten jälkeen, Roi oli niin kevyt ja kiva ratsastaa.
Tehtiin alkuun ihan perus juttuja, parit väistöt ja peruutukset, pysähdyksiä ja ympyröitä. Poni oli tosi hyvin kuulolla etenkin vasempaan kierrokseen, joka onkin sen vahvempi kierros. Myös oikeaan tuli ihan hyviä pätkiä, vaikka asetukset ei oikeen toiminut ja Roi jäi vähän puremaan vastaan. Muuten ihan huippu poni eilen, oli selvästi hyvä päivä Roillakin!

Iloinen ponityttö!



Kuvat on kerrankin ihan onnistuneita omastakin mielestä, ja kivan värisiä!


Tähän parempaan suuntaan oli näköjään taas enemmän kuvia




Super!



Lopussa ei otettu enää niin tosissaan, laukattiin pari rennompaa pätkää ja loppuravit pitkällä ohjalla. Kävelin myös hetken väärin päin ja makasin mahallaan ponin pyllyn päällä, joka päättyi tosin ei-toivotulla tavalla. :D Poni päätti heittää vähän takapäätä, ja ihan pikkuinen pomppu riitti horjuttamaan mun tasapainoa jonka seurauksena olinkin maassa. Kyllä nauratti sen jälkeen! Sitten vaan takaisin kyytiin ja loppuverkat.



Näyttää vielä typerämmältä tässä kuvassa kuin miltä se oikeasti tuntui.. :D

Poni tolleen "no mitä sä nyt siellä teet"


Hahaa otettiin rennosti


Hienoin poni ♥


Oliko kiva pitkästä aikaa lukea Roista?
Miltä meidän meno näytti taas tauon jälkeen? :)

25 kommenttia:

  1. oi vitsi miten ihana nähä sut Roin kyydissä pitkästä aikaa, kun on jo tottunu kattelee teistä kuvia! Ootte supereita ♥

    VastaaPoista
  2. Etsin kuumeisesti muistovideoon musiikkia, ja toi mikä oli sun viimeisimmässä videossa, " I love you, i always will" sopisi meille kuin nenä päähän. Poni on minulle todella rakas, 15-vuotias opetusmestari. Tiemme eroavat, joten toivon, että saisin vastauksen seuraavaan kysymykseen;
    Mikä kappaleen nimi on? Kuka on esittäjä?
    En siis ole tekemässä samanlaista videota, vaan haluaisin vain saman musiikin :)
    Ps. Hyvin teillä näyttää menevän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tiedä ensimmäisen biisin oikeaa nimeä, löysin sen muiden audioiden joukosta kun etsin hakusanalla free audio. Toinen biisi on sara bareilles - breathe again :) + kiitos!

      Poista
  3. hei sinä anonyymi, kanttii käyttää shazam -sovellusta ;)
    mutta joo todella kiva nähä sut roilla <3 sillee hyvä vaan ehkä että sillä lopetit, nii saat sit kaiken irti aina ku meet sillä! :D tai ku ethä sää lopullisesti sitä menettäny ku näät sitä vielää �� selitys hieno toivottavasti tajusit. mutta tosi kiva postaus :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tiiän mitä meinaat, tolta musta just tuntu! :D mutta joo kiitos kovasti!

      Poista
  4. Oi kun teidän menoa on aina niin mukava katsella! :) Ja tosi ihania kuvia tässä ja muutenkin hyvä postaus!

    VastaaPoista
  5. Roi-postaukset on aina tosi kivoja!♥ Ihania kuvia myös.:3

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja oli tosi kiva kuulla Roistakin pitkästä aikaa :')

    VastaaPoista
  7. Teiän meno on edelleen tosi kivan näköstä! :) Kiva postaus ja ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  8. Oi ompa kyllä ihania kuvia! Ja Roihan on vaihtanut kivasti väriä :D kiva postaus ja mukava nähä taas sut Roin selässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kyllä vaihtaa koko ajan tota väriä.. :D & kiitos paljon ihanasta kommentista tiitu!

      Poista
  9. Meette tosi hyvin! Näkee kyllä että molemmat tykkäätte toistenne seurasta tän 'tauon' jälkeen!
    Miten muuten lataat musiikit sun videoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentista!
      Se on joku lataayoutube :)

      Poista
  10. tosi kiva postaus & ihania kuvia! �� ootte kyl kivan näköne pari ja roi toimii sul tosi hyvin! tykkään näistä roi- postauksista! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho toi ei tunnistanu tota emojia ^^ :D

      Poista
    2. Kiitos kovasti, tosi kiva kuulla! c:

      Poista
  11. ihanaa nähä sut roin selässä!! sovitte nii hyvin yhteen :)♥

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva kun välillä saat ratsastaa Roillakin, hyvältä näyttää! Susta jotenkin huomaa että sulla oli ikäväkin Roita! ❤

    VastaaPoista