Aika jatkaa eri suuntiin

1.

Oon nyt jo reilut pari vuotta käynyt ratsastaa Ellillä sen muutettua pois Ponipihalta. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Aloin jopa vuokraamaan sitä. Ensimmäisen kerran silloin kun Roi oli vielä mun, mutta se jäi nopeasti pois ja kävin taas vaan silloin tällöin ratsastamassa sillä. Viime kesästä lähtien kuitenkin aloin taas vuokraamaan Elliä, ja tippumiseen asti kävin sen luona viikoittain. Koskaan ei menty hirveän rankkoja tuuppailuja tai hypätty usein, kunhan vaan kierreltiin kenttää. Kuitenkin joka kerta mulla oli hauskaa, tiesin että kyseessä oli sama poni jota vuosia sitten rakastin yli kaiken, ja olin saanut toisen mahdollisuuden kun mulla oli edelleen mahdollisuus käydä sen luona.

"Miks sä annat mun ratsastaa Ellillä?" kysyin, koska tiesin tasan tarkkaan olevani jo iso ponille. Samalla päätin sitten sanoa, etten enää halua ratsastaa Ellillä, ja tuli ilmi, ettei se olisi välttämättä ollut edes mahdollistakaan enää. Mun pituus, tippuminen, kaikki vaikutti siihen miks päätin et näin on parempi. Jatkoin nopeasti ratsastusta etten olis revennyt itkuun siltä seisomalta kun asian otin esille. Puhuttiin vaan hetki, mutta lopputulos tais olla se, etten enää vuokraa Elliä. Saatanhan mä joskus päästä vielä sen selkään, ja katsomassa sitä ainakin käyn, ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Oon kuitenkin aina kiitollinen siitä, että aikoinaan Jatta otti muhun yhteyttä ja pääsin vielä ratsastamaan Ellillä, kun luulin etten sitä enää koskaa näkisi.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

Otettiin aluksi kuvia ponien kanssa, jonka jälkeen lähdin ratsastamaan. Tein samoja juttuja kuin aina, taivutuksia, ympyröitä, pysähdyksiä, peruutuksia, väistöjä ym. Aluksi Elli oli vähän laiska, mutta pian alkoi liikkua tosi hyvin ravissa. Laukka on aina ollut vaikeampaa, mutta siinäkin saatiin lopuksi rauhallisempia ja parempia pätkiä. Kamera imi ratsastuksen aikana vettä sisään niin paljon, ettei laukkakuvat onnistunut, joten jätin ne pois kun linssi oli niin höyryssä ja kuvat epätarkkoja. Ratsastus itsessään meni nyt kuitenkin oikein hyvin, eikä mulla mitään kammoa Ellistä jäänyt.

Aina tuon ponin selässä on vaan niin kotoista, eikä 10 viikon taukoa edes huomannut. Oon niin kauan tuntenut ton ponin etten osaa olla luottamatta siihen, vaikka se on aina ollut sellanen että sopivan paikan tullessa se keksii jonkun metkun. Mun tiputtamiseen ei tarvinut kun kerran kieltää, ja pahasti kävi. Oon aina ennen selvinnyt pienillä ruhjeilla, ja joka kerta on voinut sanoa pahankin tippumisen jälkeen, että "onneksi ei käynyt pahemmin". Nyt kuitenkin kävi, ja leikkauksesta huolimatta mulle jää luultavasti arpien lisäksi ikuinen muistutus siitä.

Kaikista postauksen kuvista kiitos Jatalle!

♥

Juuri ennen joulua pitää näköjään vähän synkistellä, mutta olihan se tiedossa etten lopunikääni voi noin pienellä ponilla ratsastaa. Kuitenkin oon saanut viettää ponin kanssa jo kuusi ja puoli vuotta aikaa, ja ennenkin ollaan selvitty pitkistä tauoista näkemättä toisiamme. Mahtava poni ♥

Kertokaahan vielä löytyikö alun kuvista lempparia. :) Moikka!