Dreams come slow and they go so fast

Ensi keväänä mulla tulee ratsastusvuosia täyteen jo yhdeksän. Mitä kaikkea noihin vuosiin sitten oikeen mahtuukaan? Ainakin reilusti yli 200 tippumista, joista viimeisen olisin voinut jättää välistä...
Aloitin ratsastuksen vuonna 2007 Hietasaaren Ponipihalla, jossa vietin ensimmäiset kolme vuotta. 2009 tallille saapui kaksi russponia, ja heti ensisilmäyksellä tiesin kumpaa haluan alkaa hoitaa. Nopeasti Ellistä tulikin mun lemppari ja vakkari, ja tähän päivään asti se on ollut osa mun elämää, pienistä tauoista huolimatta. Ennen Ellin tuloa olin ehtinyt ihastua kahteen shettikseen, yhteen russponiin sekä vuonohevoseen. Vain yhtä näistä olen nähnyt sen jälkeen kun vaihdoin pois Ponipihalta.

Ensimmäiset kisani, Halloween teemalla.

Elli & Autumn

Oli tallin vaihdon aika, siirryin ratsastamaan Sarin tallille. Siellä ratsastin noin vuoden, kunnes vaihdoin Aholle. Tämän vuoden aikana löysin myös ensimmäisen vuokraponini, Prillanin, jota aloin hoitaa 2011 helmikuussa. Noin yksi ja puoli vuotta puuhailin tämän ponin kanssa, ja opin tosi paljon uutta, kuten itsenäistä työskentelyä, tallitöiden tekemistä, sinnikkyyttä ja periksi antamattomuutta. Vaikka meidän matka oli kaikkea muuta kuin helppo, vaikka tipuin valehtelematta yli 50 kertaa ja satutin itseäni, en kadu hetkeäkään tuon upean ponin kanssa vietetystä ajasta. Halusin aina kokeilla ja oppia uutta, enkä koskaan pelännyt. Enää en voi sanoa samaa.

Jälleen vaihdoin tallia, tuttuun ja turvalliseen Ahoon. Siellä kävin ensimmäisen kerran ratsastamassa 2009, ja edelleen käyn siellä silloin tällöin. Kuitenkin se vuosi jonka kävin siellä tunneilla, vei mua hirveesti eteenpäin ja opin ratsastamaan erilaisia hevosia. Hyppäsin mun korkeimmat esteet siellä, tutustuin mulle kolmeen edelleen todella tärkeään poniin, sekä opin pitämään tallista ja poneista huolta ollessani hoitajana jonkin aikaa siellä. Kaikki tämä oli korvaamatonta aikaa mulle.

Ylitin Aprillin kanssa sen ensimmäiset erikois- ja maastoesteet.

2012 kesällä ja sitä edeltävänä vuotena kävin ratsastamassa taas Ellillä aika paljon, ja sen lähtö ja muutto uuteen kotiin oli mulle tosi iso pala. Kuitenkin mulla kävi tosi hyvä tuuri kun Jatta otti muhun yhteyttä ja kertoi omistavansa ponin, ja että sitä olisi joskus mahdollista tulla katsomaan. Aikaa kului, mutta viimein pääsin moikkaamaan ponia, ja sen jälkeen olenkin aina silloin tällöin sillä ratsastellut, ja kuin ihmeen kaupalla kaikkien näiden vuosien jälkeen se toimii mun nykyisenä vuokraponina.

Katsomassa vanhaa ponikaveria, jonka selkään pääsin myös hetkeksi pitkästä aikaa.

maailman parhain pikkuponi, Nessi ♥

Alettiin olla Lotan kanssa jo aika kokeneita ja pitkään ratsastuskouluja kiertäneitä, joten viimein meidän molempien unelma saattoi toteutua, ostettiin Roi. Olin joutunut lopettamaan Prillanin vuokraamisen ja Elli oli lähtenyt, kävin toista vuotta aholla tunneilla ja olin peruskoulun seitsemännellä luokalla. Juuri sopiva aika hankkia ensimmäinen oma poni.
Pakkohan se on nyt tunnustaa, että eihän silloin aluksi tiennyt vielä mistään mitään vaikka niin luulikin. Niiden vuosien aikana jotka Roi oli mulla, opin aivan suunnattoman paljon ja kasvoin ihmisenä sekä ratsastajana. Sitä kehityksen määrää mikä tapahtui meissä molemmissa, mussa ja ponissa, on tosi vaikea edes kuvailla. Ja vaikka loppujen lopuksi Roi ei ollutkaan mulle oikea poni, oon tosi ylpeä meidän yhteisestä, raskaasta ja hienosta matkasta.

Tähän pariin vuoteen mahtui myös mun lyhytaikainen ratsastettava Eppo-poni. Treenattiin yhdessä ja pidettiin hauskaa, kierrettiin parit kisatkin. Tämän ponin ansiosta pääsin eroon mun kauan kestäneestä kisakammosta, ja ponikin sai kokemusta kisoista eikä jännittänyt enää niin paljon.

Poni johon rakastuin heti yhden ratsastuskerran jälkeen, Vanilla. Tämä ratsastuskerta jäi tosin ainoaksi...

Ja tässä sitä ollaan, taas tavallinen ratsastuskoululla käyvä tyttö, jolla on vuokraponi. En voisi kuitenkaan olla iloisempi tämän hetkisestä tilanteesta, saan ratsastaa ponilla jota rakastan, ja oon tutustunut tosi hienoihin hevosiin, jopa löytänyt uuden ponin joka vetää vertoja aijemmille mulle tosi tärkeille poneille, ja sitä en uskonut enää löytäväni. Myös kauan kadoksissa ollut motivaatio on taas katossa, ja oikeasti tykkään siitä mitä teen. Toivottavasti mulla on edessä vielä monta hienoa ja unohtumatonta hetkeä Bassen ja muiden ratsastuskoulun hevosten kanssa, Elliä unohtamatta.

Mutta kuten tiedätte, asiat ei mene aina niinkuin niiden toivoisi menevän, ja joudun pitämään edelleen ratsastuksesta taukoa ainakin sen kuukauden. Voi myös olla, että tää onnettomuus vaikuttaa muhun ratsastajana tulevaisuudessa, vaikka lähinnä huonoa tuuriahan tämä oli. Tietysti olen jatkamassa vielä ratsastusta, vaikka monet ovatkin sitä kyselleet ja ehkä kyseenalaistaneetkin, mutta estekammoisena. Tän jälkeen on varmasti paljon vaikeampi luottaa kehenkään, ja vanhetessa mun itsesuojeluvaistokin kasvaa, enkä välttämättä enää hyppää sen kaikista hulluimman ja vaikeimman ponin selkään. Jostain pitää kuitenkin aloittaa silloin joulukuussa kun ratsaille pääsen seuraavan kerran, ja sittenhän sen tilanteen vasta kunnolla näkee.

Suurin ikävä tän ponin selkään ♥

Siinä oli pintaraapaisu siitä, mitä mun ratsastushistoriaan sisältyy. Toivottavasti tykkäsitte tästä ja jaksoitte lukea vaikka tekstiä ja asiaa olikin paljon. :)

Onnistumisia seuraa epäonni

Yllättävää, että juuri kun kirjoitan postauksen otsikolla Onnellinen, seuraavaksi tapahtuu jotain kamalaa, ja kaikki se onni kääntyy epäonneksi. Viime viikon sunnuntaina mulla ois ollu kisat Ellillä tallinmäellä, ja sitä varten menin jo lauantaina ottamaan pari hyppyä Ellin kanssa sekä tarkoitus oli jäädä Jatalle yöksi. Oltiin jo lopputunnin puolella tulossa viimeisiä ratoja, ja nostettiin yks este vähän isommaksi. Se oli sarjan jälkimmäinen este, ja oltiin tultu vaihtelevasti väliä joko kuudella tai seitsemällä laukalla, eli väli oli vähän hankala Ellille. Lähestyttiin estettä aika reippaasti, sillä ponilla oli paljon virtaa, mutta yritin saada väliin mahtumaan se seitsemän laukkaa, koska este oli korkeampi ja Elli tavallisesti hyppää mielummin läheltä. Askeleet ei kuitenkaan passannut, ja poni pysähtyi kuin seinään ja veti pään alas. Ensimmäistä kertaa Jatalla ollessaan poni sai mut alas selästään.
Lensin tosi lujaa päälleen maahan, ja siitä selälleen alemman puomin päälle, ja ylemmän alle. Ensin vähän naurahdin ja voihkin, mutta en päässytkään ylös ja tajusin, että nyt sattui pahemmin. Olkapään / yläselän lihakset kramppas niin pahasti kun löin ne puomiin, että sinne sattui eniten, mutta myös toisen käden peukalo tuntui tosi kipeältä joten katsoin hanskan sisään, peukku oli vääntynyt ulospäin ja olin heti melko varma että se murtui.

Viimein pääsin ylös ja raahauduttiin Jatalle sisään, josta soitettiin mun äitille joka tuli hakemaan mut. Lähdettiin suoraa sairaalaan, jossa menikin sitten puoli kymmenestä puoli neljään yöllä. Käytiin röntgenissä ja lääkärillä, odoteltiin tuloksia ja lopuksi pääsin kipsattavaksi. Vasen solisluu meni poikki, ja pieniä paloja irtosi kokonaan. Myös oikea peukku murtui, siitä irtosi pala joka oli kiinni nivelessä, ja siitä sanottiin suoraa että ei varmaankaan parane pelkällä kipsauksella. Kotiin kuitenkin lähdettiin näillä tiedoilla parantumaan.

muutama vanha kuva kuvittamaan postausta

Tiistaina saatiin soitto, että molempien murtumien tilanne oli niin huono, että ne leikataan torstaina. Siihen kaatu mun maailma, lisää kipua ja lomailua kaikesta, taas. Ilman leikkausta olisin päässyt takaisin satulaan heti parin kolmen viikon jälkeen, nyt menee ainakin kuudesta seitsemään viikkoa että voin ees haaveilla taas ratsastuksesta. Toki tää saatto vaikuttaa muhun ratsastajanakin, koska ekaa kertaa mulle kävi näin pahasti tippuessa. Pieni estekammo mulla on ollut jo pitkään, heti kun esteet nousee isommaksi alan jotenkin jännittää, joten nyt voi olla vielä vaikeampi luottaa että niistä esteistä päästään yli. Sen näkee kuitenkin sitten kun pääsen taas ratsastaa ja hyppää, pitää nyt toivoa parasta!

Leikkauksen jälkeen olin kaks yötä sairaalassa, koska kivut oli niin kovat että hoitajat katso parhaaksi pitää mut siellä pari yötä että saan tarpeeks kipulääkettä ja helpotusta pahaan oloon. Solisluun päälle laitettiin siis jonkun näköinen lasta, ja peukkuun ruuvi. Nyt oon kuitenki jo kotona parantumassa, ja olo alkaa kokoajan tuntua paremmalta! :)

solisluun leikkausarpi näyttää tältä tällähetkellä

mulla on nyt oikeestaan noi neljä sormea vaan käytössä, joten tää postauksen kirjottaminenkin oli aika vaikeeta ja rankkaa :'D

Katsotaan nyt missä merkeissä palataan seuraavan kerran, moikka!

Onnellinen

Pitkästä aikaa mä oon oikeasti onnellinen. Selvisin jopa ensimmäisestä koeviikosta, ja mikä tärkeintä, Basse on taas kunnossa. Pääsin ratsastaakin sillä jo perjantaina, ja hypättiin koko tunti sellaisia kavaletin kokoisia ristikoita, ja mentiin vähän erikoisempaa rataa. Käytännössä tehtävä oli pelkkiä ympyröitä, joiden varrella oli esteitä.
Tunti ei mennyt meidän osalta kovinkaan hyvin, sillä en oo oikeen tollanen miniesteiden ratsastaja, mutta tietenkin ensin pitäis saada ratsastus kuntoon pienemmillä esteillä ja vasta sitten lähteä nostamaan. Ja vaikka monen monta hyppyä meni pieleen, en olis ollut kenenkään muun hepan selässä mieluummin kuin Bassen.

Oon kerennyt tässä Bassen saikun aikana mennä myös toisen kerran Catleenilla, jolloin hypättiin rataa missä esteet oli n. 80-90cm. Ei mennyt sekään tunti ihan nappiin, niinkuin mulla tässä hetkeen ei oo oikeen mikään ratsastuskerta mennyt, mutta silti oon ihmeen hyvällä tuulella. Eihän sitä auta kun jatkaa reenaamista ja tehdä töitä sen eteen, että alkaa mennä taas paremmin.

Torstaina olin taas Jatalla ratsastamassa Ellillä, ja menin ihan perus koulujuttuja ilman satulaa, sekä puomeja. Samaan aikaan Jatta ratsasti Desvalla, jota sain myös kokeilla lopuksi. Elli on mennyt kyllä hirveesti eteenpäin ja oli taas oikeen mukava ratsastaa, vaikka laukka onkin edelleen vähän vaikeeta. Myös Desvan tilanne kuulostaa oikeen lupaavalta, ja siitäkin varmasti vielä poni tulee kun Jatta sitä kuntouttaa ja ratsastaa. Oli tuokin kyllä kiva ilta poneilemassa!

Muutama käyttämätön kuva tunnilta ennen Bassen ontumista, nämä c) Henna

♥

Mulle iski hirvee inspiraatio yhteen biisiin just kun Basse oli saikulla, joten tuli sitten väserrettyä tällainen. Aluksi aijoin myös tehdä viime perjantain tunnista koosteen, mutta laitoin sitten niitä pätkiä tuohon videoon jälkeenpäin, joten tällä kertaa jätin koosteen tekemättä. Video on siis vähän surullisempi, ja ihan tunnelman takia mustavalkoinen, mutta tän tarkotus olikin olla sellanen "parane pian Basse", mutta se kerkesikin parantua nopeammin kuin luulin, onneksi. Kuitenkin tätä videota tehdessä oli vähän tunteet pinnassa, kun luulin että poni olisi pahemmin kipeä..

Kertokaahan mitä tykkäsitte videosta ja itse postauksesta, moikka!

Ponit kentällä

Olin viime viikolla tavalliseen tapaan ratsastamassa Ellillä, ja menin ihan perus koulujuttuja taas. Tunti tosin jäi vähän vajaaksi koska Jatalla oli kiire valmennukseen, mutta ihan hyvin me kerettiin tuuppailla ja ponikin pääsi tekemään kunnolla hommia.
Tein aika paljon temponlisäyksiä, pysähdyksiä ja väistöjä, ja kokeiltiin myös muutamat laukanvaihdotkin. Poni oli tosi kivan tuntunen ratsastaa, ja ehkä vähän turhankin energisellä tuulella, mutta ainakin liikkui omalla moottorilla. Muuten vauhdin kanssa ei oikeastaan ole ongelmia, mutta Elli lähtee helposti laukassa vaan juoksemaan, eikä siltä voi sitten oikeen pyytää mitään. Muuten tunti meni oikeen kivasti, ja ravissa työskentely toimi tosi hyvin.

Lopputunnista Patu päästettiin vielä kentälle irti, kun se oli niin energisen oloinen. Kaikki kuvatkin ovat ihan lopputunnista, kun muun ajan Jatta oli valmistautumassa lähtemään omaan valmennukseen.
Pystyttiin ihan hyvin Ellin kanssa menemään loppuverkat samaan aikaan kun Patu juoksi, ja otettiin me muutama "juoksukisakin" Patua vastaan. ;)

Kaikki kuvat c) Jatta! :)

Jatta sai kyllä hyviä kuvia Patusta ;)

Kisailua Patun kanssa ;)

Ellillekki tuli ihan kunnolla lämmin :D

Tais olla mullakin ihan hauskaa, heh!
Moikka!