lauantai 29. marraskuuta 2014

Viikonlopun koulutreeni



Heei! Taisinkin lupailla tältä viikonlopulta postausta, eli nyt kerron tän päiväsestä talleilusta.
Sain äitin lähtee mun mukaan tallille, joten kuvista kiitos äitille! Tarkotus oli mennä kentällä koulua, ja laukat ottamassa sitten pellolla, kun kenttä on vielä sen verran huono. Suunnitelmissa pysyttiin, ja suuntasin kentälle. Aluksi kävelin taas melko pitkään ja tein taivutteluja sekä otin muutamat peruutukset. Ratsastin vaan kentän toisessa päässä, kun toinen on ihan jäinen.
Ravissa hain ensin vaan hyvää tempoa, ja ponia ohjan ja pohkeen väliin. Tällä kertaa se osottautui tosi vaikeeksi, kun aijempina päivinä oon saanu Roin yleensä tosi nopeesti rennoksi ja tukeutuu ohjaan. Nyt se oli tosi epätasanen eestä, ja jotenki jännittynyt.

Ja kuten huomaatte, täältä on sulanu parin päivän sisällä kaikki lumet pois, ja tänäänkin mittari näytti lähemmäs plus viittä astetta... Sais ne hanget jo tulla pysyäkseen!





Huomasin kun katoin näitä kuvia, että mulla pitäs olla useemmin kuvaaja mukana... Mää opin siis tosi hyvin ihan vaan sillä, että katon omia kuvia miten ratsastan, niin seuraavalla kerralla osaa korjata asioita, joita edellisissä kuvissa oli huonosti tai teki väärin. Nää kuvat on nimittäin ihan kauheita.. Tietenkin myös valmennukset on toinen vaihtoehto, ja sinne olis tarkotus kans mennä.
Ongelmaksi osottautui nyt kans se, että Roi menee ihan liian syvässä muodossa, eikä kanna omaa kaulaa yhtään. Yritin saaha ponia korkeemmaksi ja nostaa sitä, mutta siinä vaiheessa katoaa aina rytmi, ja Roi alkaa tikittää pää pystyssä. Mutta nyt ainakin tietää, mistä lähtee parantaa seuraavalla kerralla, kun osaa kattoo näitä kuvia vähän kriittisemmin.


tätä just meinaan.. lihasta pitäs saaha kyllä taas tosi paljon lisää




oli mulla sentään välillä hauskaa!

Tää tuli ihan uutena ongelmana, että piän käsiä ihan liikaa sylissä! Kannan kyllä kädet, mutta mun pitäs viiä niitä melkeen kymmenen senttiä eteenpäin... ratsastan välillä ehkä vähän liiankin varovasti Roilla


Tässä vaiheessa mentiin sinne pellolle, vaikka kovin montaa tosi hyvää pätkää ei saatu kentälläkään. Aattelin kuitenkin, että kannattaa mennä ottamaan ne laukat nyt, ettei poni jo ihan väsähä.
Heti kun päästiin pellolle, otin vähän ravia, ja Roi tuntu jotenki tosi jännittyneeltä. Nostin laukan, ja eka pätkä meni ihan suht hyvin, vähän turhan reippaasti vaan. Aijoin ottaa vielä toiseen suuntaan laukkaa, mutta laukka-avut antaessa poni pomppaskin pystyyn! Siinä vaiheessa kerkesin aatella vaan, että apua mehän lennetään ympäri, ja että nyt kyllä satula jotenki häiritsee ponia. Koska oon siis nyt reilun viikon aikana melkeen joka päivä kun oon tallillä käynyt, mennyt myös pellolla, mutta oon joka kerta menny ilman satulaa, ja sillonhan Roi on toiminu aivan tosi hyvin. Lotan blogista varmaan tiedättekin, että Roi on tehnyt tuon nyt muutaman kerran, mutta tuo oli eka kerta kun se mulla hyppäs pystyyn.
Tämän jälkeen mentiin takas kentälle ja otin satulan pois, ja poni alko toimii heti paljon paremmin. Silti jotenkin tuntuu, ettei se vika oo vaan siinä satulassa.. Pitää nyt kattoa miten seuraavat päivät lähtee sujumaan.



tosin tässäkin oli tuo sama ongelma, että poni ei kanna itseään vaan jää luotilinjan alapuolelle..






Hieroja kävi sillon alkuviikosta, eikä pahempia jumeja edes ollut, paitsi selkärangan vasemmalla puolella oli yksi tosi kipeä kohta, ja koko selästä poni oli vähän jähmeä. Nyt on kuitenkin hyvä jatkaa taas reenaamista, kun löyty niin paljon korjattavaa omassa menossa. Ponin pitäs kans saaha tuota lihasta, niin se jaksais paremmin taas kantaa itseään.



hups, vähän reikänen sukka :D


Nyt oli postaus kyllä täynnä asiaa, toivottavasti jaksoitte lukea!
Rakentavaa kommenttia olis kiva saaha :)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Toivekuvat! + muuta blogista


Tunnelmallinen maastokuva



Mieleenpainuvin koulutunti



Mieleenpainuvin estetunti



Throwback (minä pienenä)



Kuva, joka tuo mieleen kesän



Kuva, joka tuo mieleen talven



Paras leiri



Ensimmäinen kuva Roista



Koira



Paras ratsastuskuva minusta ja Roista

tää on ehkä yks niistä joista tykkään eniten!


Paras kuva Roin kanssa

tää on ainaki yks kivoimmista :)

Pelottavin hetki hevosen kanssa

tää ei oo se tilanne, koska se on vaan videolla, mutta liittyy Elliin


Pelottavin hetki Roin kanssa

myöskään tää ei oo se tilanne, mutta siitä ei oo kuvaa eikä videota

Kuva, johon olen tyytyväinen

ei ehkä mun osalta kaikkein paras, mutta tän tunnin fiilikset ja se tyytyväisyyden määrä!


Toive



Kuva, jonka haluan aina säilyttää



Joulu



Iloinen kuva



Surullinen kuva



Mieleenpainuvin vuokraus

tää + kaikki Nessi vuokraukset!

Paras ystävä

+ mappe


Muistoja



Onnistuminen



Epäonnistuminen



Paras hetki Roin kanssa



Kuva, johon liittyy surullisia muistoja



Paras rakennekuva Roista



Paras kuva minusta

varmaan on parempiakin, mutta tää on ihan kiva :)


Minä, kaverit ja poni



Paras joululahja



Tässä oli tällä kertaa nää toivekuvat, kiitos kuvaehdotuksia antaneille!
Mikä oli teidän lemppari kuva? :)
Ja tosiaan, nyt kun aika harvoin pääsen tänne postailemaan, musta olis kiva kun jakaisitte mielipiteitä postauksiin ja kertoisitte postausideoita ja parannettavaa tms. Mullakin olis innostusta tulla taas postaamaan, kun tietää että niitä luetaan!
Pahoittelut edelleen siitä, että Roin kuulumisia en oo tosi pitkään aikaan tänne kertonut uusien kuvien kera, mutta nyt viikonloppuna yritän saada jonkun mukaan tallille.. :) Palataan!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Toivekuva postaus?



Moikka! Musta tuntuu, että mulla ei oo enää ollenkaa aikaa tälle blogille, eikä motivaatiota löydy kun uusia kuvia ei tule. Viikolla tulee niin nopeasti pimeä, koulun päätyttyä on jo hämärää, ja niin harvoin kukaan jaksaa viikonloppuisin tulla mukaan tallille kuvailee. Mutta tää tauko loppuu nyt tähän! Toteutan jotain erikoispostauksia, johon ei tarvitse tuoreita kuvia tallilta. Edelleenkin saa ehdotella postauksia mitä voisin toteuttaa, nyt ajattelin tehdä toivekuva postauksen, jos vaan tulee tarpeeksi kuvaehdotuksia. Ja tietenkin yritän saada uusia kuvia mahdollisimman pian, mutta ettei blogi aivan kuole, toteutan joitain muita postauksia nyt kun tää tilanne on mikä on.

Postauksen tällä kertaa kuvittaa vanhemmat talvikuvat, joulua ja ihania kinoksia odotellessa!








Roin kuulumisia voisin tähän väliin kertoa myös vähän. Omien koulu juttujen takia oon ollu taas vähemmän tallilla joinain viikkoina, mutta innostus on taas alkanut kasvaa kun on pitänyt "taukoa" tuosta tallilla käymisestä hetken. Muutama päivä sitten kun menin Roilla ilman satulaa pitkästä aikaa, se oli aivan huippu! Lotta oli mennyt pari edellistä päivää sillä, ja Roi oli ihmeellisesti alkanut hyppimään pystyyn yhtenä päivänä, niin kuin Lotta blogissaan kertoi. En tiedä sitten mikä poniin oli mennyt, mutta onneksi ei tehnyt tätä enää muina päivinä.
Kuten sanoin, Roi oli siis tosi mukava kun menin sillä, samoin kuin oli edelliselläkin viikolla ollut, mutta tällä kerralla olin erityisen tyytyväinen, koska sillä oli ollut pari huonoa päivää ennen tätä, ja poni käyttäytyi jopa pellolla paremmin kuin pitkään aikaan!





Tosiaan, hyvää joulun odotusta kaikille! Itse odotan myös hirveästi että tänne tulee kunnolla lunta, kun edelliset meinaa aina jo sulaa, ennenkun seuraavat kerkeää sataa maahan...
Mutta eikun vaan ehdotuksia tulemaan toivekuva postausta varten!
(tai jos on mielessä muita postauksia, joita haluaisitte että toteutan)