sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kahden ponin liikutus

..Enempi tää postaus kuitenkin kertoo perjantaista, jolloin ratsastin Roin ja Pihla oli taas mukana kuvailemassa. Mun oli tarkotus mennä ilman satulaa, mutta aattelin sitten että käyn ensin vähän peltoilemassa satulan kanssa, ja sitten tulen kentälle ja otan satulan pois. Edelleen piti mennä vielä rennosti sen rokotuksen takia, eli taas lähinnä ravityöskentelyllä mentiin.
Pellolla Roi oli tosi kiva ja se keskitty oikeesti siihen mitä piti tehä, eikä kaahaillu. Tuli tosi kivoja pätkiä ja siirryin sitten kentälle muutaman hyvän pätkän jälkeen.



oli vähä pitkää ruohoa :D


siel oli pelottava fasaani


huippu poni!

kyllä sinne selkää näinki pääsee

no oho vähä vaa väärinpäin

Kentällä taas aluksi kävelin pitkään ja työstin ponia vähän pitemmällä ohjalla ensin, ja otin muutamat väistöt. Poni kuunteli hyvin ja jatkoin ravissa. Roi väläytteli aivan tosi upeita pätkiä, kyllä harmitti noina parina päivänä kun Roi oli niin hyvä, enkä sitten voinut edes kunnolla ratsastaa. Toivottavasti seuraavalla kerralla päästään jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin, ja päästään kunnolla tuuppailee!
Viimein tuntuu että palaset alkaa loksahtaa kohdalleen, ja mullakin on ilo työskennellä tuon ponin kans. Kyllä sitä ollaan tässä jo yks ja puoli vuotta ootettu että asiat alkaa mennä niinku niitten pitääkin, ja yhteistyö toimii. Tällä hetkellä kyllä mahtavat fiilikset!

taas kuvia tulee tosi paljon, kun oli niin monta kivaa että oli mahdotonta valita vain muutama!


haha ainaki näis väistöis oli yritystä :D







tästä lähti oikeen makiat pidennykset.. okei ei iha


lopuksi tosiaa menin vielä tolleen että laitoin ohjat vaan kaulanaruksi :)



hieno poika ♥

Ratsastuksen jälkeen käytiin taas poseeraamassa ja ottamassa pari kuvaa pellolla, kun oli mukana toi mestarikuvaaja ja sen ihana putki ;) Kiitos siis taas kuvista Pihlalle!



kamala minkä värisiltä noi mun hiukset näyttää, ne oli aluksi kyllä pinkit.. :D

pikkuPihla ♥





sydän vähä feilas :D

jumppasin vähä


Ainiin, se toinen poni. Kuka kumma? ;)
Ratsastin siis eilen ja tänään (sunnuntaina) Elli ponilla. Suurin osa varmaan muistaa kyseisen ponin? Käytiin maastoilemassa molempina päivinä, ja poni oli hirmu kiva. Mukana oli siis mun ja Ellin lisäksi Jatta Ronilla. Reviteltiin täysiä sellasta pellon viertä, ja ihmeen lujaa sellanen lyhyt jalkanen pikkuneiti pääsi!
Houkutteleva ehdotus mulle kyllä tarjottiin ;) (anonyymit, ei liity mitenkään ponin ostamiseen) ..mutta pitää kattoa että saanko kaikki asiat järjestyy silleen, että tää ehdotus toteutuisi. Niin ristiriitanen tilanne mulla on tässä tän mun ratsastuksen suhteen, ei oikeen tiedä mitä sitä pitäisi tehä...
Mutta tässäpä muutama kuva tallista, kun ei ratsastuskuvia ole :)




toi valo tuli tosi huonosti just..

rakas pikkuponi :3

Mitäs mieltä ootte tällasista postauksista, joissa on näin paljon kuvia? Onko sopivasti vai liikaa?
Niinku oon sanonu, ite tykkään postauksista joissa on tosi paljon kuvia, niin jos mulla on hyviä kuvia ollu, niin postaukset on yleensäkin ollut tosi runsas kuvaisia.. :)

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Kuvia innokkaille bannerin tekijöille!

En osannu oikeen valita mitä kuvia ottaisin tähän, nii nyt on ainaki paljon valinnan varaa tekijöillä! (toki muitakin kuvia voi käyttää mitä mun postauksissa on esiintynyt, mutta tässä nyt muutama josta ite tykkään)
Ei ole mitään kriteerejä millainen bannerin tulisi olla, kunhan on kesäinen. Muokkaan taas blogin värit ja ulkoasun sitten sen bannerin mukaan :)
Bannerin teksti siis: Maasta se pienikin ponnistaa
Lähettäkää valmis banneri mun sähköpostiin: merirahikkala@gmail.com
Kiitos!




















Ja käykäähän vielä kurkkaa edellinenkin postaus eilisestä tallipäivästä jos ette oo vielä käyny! ;)