sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Onnistumisia seuraa epäonni



Yllättävää, että juuri kun kirjoitan postauksen otsikolla Onnellinen, seuraavaksi tapahtuu jotain kamalaa, ja kaikki se onni kääntyy epäonneksi. Viime viikon sunnuntaina mulla ois ollu kisat Ellillä tallinmäellä, ja sitä varten menin jo lauantaina ottamaan pari hyppyä Ellin kanssa sekä tarkoitus oli jäädä Jatalle yöksi. Oltiin jo lopputunnin puolella tulossa viimeisiä ratoja, ja nostettiin yks este vähän isommaksi. Se oli sarjan jälkimmäinen este, ja oltiin tultu vaihtelevasti väliä joko kuudella tai seitsemällä laukalla, eli väli oli vähän hankala Ellille. Lähestyttiin estettä aika reippaasti, sillä ponilla oli paljon virtaa, mutta yritin saada väliin mahtumaan se seitsemän laukkaa, koska este oli korkeampi ja Elli tavallisesti hyppää mielummin läheltä. Askeleet ei kuitenkaan passannut, ja poni pysähtyi kuin seinään ja veti pään alas. Ensimmäistä kertaa Jatalla ollessaan poni sai mut alas selästään.
Lensin tosi lujaa päälleen maahan, ja siitä selälleen alemman puomin päälle, ja ylemmän alle. Ensin vähän naurahdin ja voihkin, mutta en päässytkään ylös ja tajusin, että nyt sattui pahemmin. Olkapään / yläselän lihakset kramppas niin pahasti kun löin ne puomiin, että sinne sattui eniten, mutta myös toisen käden peukalo tuntui tosi kipeältä joten katsoin hanskan sisään, peukku oli vääntynyt ulospäin ja olin heti melko varma että se murtui.

Viimein pääsin ylös ja raahauduttiin Jatalle sisään, josta soitettiin mun äitille joka tuli hakemaan mut. Lähdettiin suoraa sairaalaan, jossa menikin sitten puoli kymmenestä puoli neljään yöllä. Käytiin röntgenissä ja lääkärillä, odoteltiin tuloksia ja lopuksi pääsin kipsattavaksi. Vasen solisluu meni poikki, ja pieniä paloja irtosi kokonaan. Myös oikea peukku murtui, siitä irtosi pala joka oli kiinni nivelessä, ja siitä sanottiin suoraa että ei varmaankaan parane pelkällä kipsauksella. Kotiin kuitenkin lähdettiin näillä tiedoilla parantumaan.

muutama vanha kuva kuvittamaan postausta




Tiistaina saatiin soitto, että molempien murtumien tilanne oli niin huono, että ne leikataan torstaina. Siihen kaatu mun maailma, lisää kipua ja lomailua kaikesta, taas. Ilman leikkausta olisin päässyt takaisin satulaan heti parin kolmen viikon jälkeen, nyt menee ainakin kuudesta seitsemään viikkoa että voin ees haaveilla taas ratsastuksesta. Toki tää saatto vaikuttaa muhun ratsastajanakin, koska ekaa kertaa mulle kävi näin pahasti tippuessa. Pieni estekammo mulla on ollut jo pitkään, heti kun esteet nousee isommaksi alan jotenkin jännittää, joten nyt voi olla vielä vaikeampi luottaa että niistä esteistä päästään yli. Sen näkee kuitenkin sitten kun pääsen taas ratsastaa ja hyppää, pitää nyt toivoa parasta!

Leikkauksen jälkeen olin kaks yötä sairaalassa, koska kivut oli niin kovat että hoitajat katso parhaaksi pitää mut siellä pari yötä että saan tarpeeks kipulääkettä ja helpotusta pahaan oloon. Solisluun päälle laitettiin siis jonkun näköinen lasta, ja peukkuun ruuvi. Nyt oon kuitenki jo kotona parantumassa, ja olo alkaa kokoajan tuntua paremmalta! :)



solisluun leikkausarpi näyttää tältä tällähetkellä


mulla on nyt oikeestaan noi neljä sormea vaan käytössä, joten tää postauksen kirjottaminenkin oli aika vaikeeta ja rankkaa :'D

Katsotaan nyt missä merkeissä palataan seuraavan kerran, moikka!

60 kommenttia:

  1. Voi eikä! On se petollista kun just sillon kun tuntuu kaikki menevän hyvin, kaikki kääntyyki päälaelleen... Mut paljon tsemppiä ja paranemisia, ja niinkun sanoitkin koko ajan alkaa kivut ym helpottaa, koko ajan ne murtumat ja haavat paranee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niimpä! Kiitos oikeen kovasti tsempistä ja kivasta kommentista :)

      Poista
  2. Eikä! Yleensä heppaillessa aina just hyvien tapahtumien jälkeen käy jotain epäonnisempaa... Mun kaverilla murtu kans solisluu kun tippui mun toisen ponin selästä yksi talvi pukkilaukasta. Se kuitenkin selvisi ilman leikkausta. Tsemppiä sulle paranemiseen! :)

    VastaaPoista
  3. Voi eikä, Parane pian!
    Mullakin kävi just niin että edellisen postauksen otsikko oli onnellinen ja nyt eilen kaikki meni huonosti :( On tää hevostelu tällästä :)

    VastaaPoista
  4. Hui kamala! Paranemisia ja tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  5. Voi harmi!:( Parane pian!♥

    VastaaPoista
  6. Eikä, todella harmi juttu! Paljon tsemppiä ja paranemisia ♥

    VastaaPoista
  7. Voi kamala kaikki näytti menevän just niin hyvin :( Mutta tsemppiä paranemiseen!

    VastaaPoista
  8. Hui :s tsempit sinne!

    VastaaPoista
  9. Voi että, kauheen huono tuuri sulla D: hurjasti tsemppiä nyt, toivottavasti parantuminen sujuu hyvin!

    VastaaPoista
  10. Voi eikä, tosi harmi juttu :( Toi leikkaushaava näyttää kyllä aika hurjalta! Paljon tsemppiä & paranemisia ♥

    VastaaPoista
  11. Eiikä, ompa tosi harmi! :( Mutta multa kans tsempit paranemisiin, toivotaan että lähtee hyvin etenemään! :)

    VastaaPoista
  12. Auuu! Itellä ei oo koskaan murtunu mitään nii vin vaan kuvitella kuin kipeää tuo on käyny! :( sulla on kyllä ollu epäonnea matkassa ku just polvi parani nii heti kävi jotaki :/ toivottavasti paranee äkkiä ja pääset hevosten selkää ettei ehi kauheeta estekammoa tulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :-/ mutta kiitos tosi ihanasta kommentista juuli! ❤️

      Poista
  13. Kauhiaa!! Toivottavasti paranet pian!<3

    VastaaPoista
  14. Voi ei, nämä loukkaantumiset ovat aina niin ikäviä! :( Paranemisia, toivotaan että jatkossa paremmalla onnella, etköhän ole joutunut saikkuilemaan jo ihan tarpeeksi tähänkin mennessä! :/

    VastaaPoista
  15. Pikaisia paranemisia! Mikä sulla oli silloin siinä jalassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! ja ai sillon kun mun polvi leikattiin? lumpio lähti toistamiseen paikoiltaan, niin se piti kiinnittää uudestaan :--)

      Poista
  16. Eikää :/ Tossa ois voinu käydä tosi pahasti, onneks ei kuitenkaan murtunu kasvoilta mitään luita..!

    VastaaPoista
  17. Siis mitä ihmettä oon lukenu sun blogia kauan oon jatan kaveri ja mulle just kans kävi vähän samallain! Olin just puhunu vanhemmilleni et oon edistyny ratsastuksessa ja kuinka hyvin on mennyt mutta viime viikolla tipuin pahasti hepan selästä enkä päässyt ite ylös. No soitin äitille niin se sano et mennään käymään oyssissa. Ei onneks ollu jalassa varsinaista murtumaa mut vieläkin jonku verran kipeä eikä kunnolla voi astuu. Aika jännä ku melkeen samaan aikaan tapahtunu:D kirjotat tosi mielenkiintosia postauksia:) paranemisia sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah aijaa, jännä sattuma tosiaa :D mut paranemisia sinnekki ja kiitos paljon! (:

      Poista
  18. Voi eii, kiva ku just alkanu menee kaikki tosi hyvin ja sitten tulee vastoinkäymisiä :/ No jos nyt ei tän jälkeen enään tulis takapakkia ja pääsisit kunnolla ratsastaa ja treenaa, oot sen verran kyllä saikkuilu, että kyllä tää nyt sais riittää! Mut hei tsemppiä sulle ja toivottavasti paranet mahdollisimman pian ❤️ Pidän peukkuja pystyssä ;)

    VastaaPoista
  19. Apua! Parane pian! Onks solisluu tos kauan "alapuolel?" ku mä en enää muista:D mut hei paranemisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tos niiko kaulan ja hartioiden alapuolel, ne luut mitkä voi yleesä tuntee ja näkee siit :D mut joo kiitos kovasti!

      Poista
  20. Eikä :( Kauheeta kun eka sulla oli se polvi ja nyt viä solisluu ja peukalo... Kovasti paranemisia sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeep :-/ huonoa tuuria.. Mutta kiitos paljon! ❤️

      Poista
  21. Eikä! :/ Paljon paranemisia ja tsemppejä sinne päin ja toivottavasti tulee hyvä tuuri ja pääset ratsaille jo odotettua ennemmin! ❤

    VastaaPoista
  22. Parane!! :( ja pitääkö oulunsalossa nostaa ite puomit jos tippuu? :oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yleensä koskaa xd en osaa oikee selittää mut niiko vaa meijä tuntilaiset joutuu välil nostaa jos kokoaja tiputtaa tai muute menee kaikilla tosi huonosti, ko oon tasokkaassa ryhmässä ja opettaja tietää et pystyttäis parempaan :D mutta kiitos paljon!

      Poista
  23. Voi eikää! Kovasti tsemppiä sinne!:)

    VastaaPoista
  24. Voi ei! Paranemisia sinulle ja paljon voimia ❤

    VastaaPoista
  25. Parane pian! Ja säähän oot käynyt aholla vuokraamassa niin onko se hyvä paikka ja kannattaako sinne mennä vuokraamaan kun olen miettinyt että menenkö vuokraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä ollaa aika tarkkoja ja sit tulee sanomista jos tekee jotai väärin tai huonosti, mut oon mää siellä aina viihtyny :D että kannattaa käyä ainaki kokeilee et onks se sellane paikka missä viittii käyä (:

      Poista
    2. Tiedätkö että onko aholla kivoja tyyppejä kun mul ei oo kavereita jotka ratsastais enkä tykkää hirveesti mennä siel vaan kaikkien outojen seassa ja sit ne ei tykkää yhtään et mä oon siel :|

      Poista
    3. En tiiä nykyistä porukkaa mut eiköhä siel iha kivaa porukkaa oo :) enkä usko et kaikil muilkaa on siel joku kaveri, nii iha hyvi sinne mukaa mahtuu

      Poista
  26. Eikä,paranemisia!♥

    VastaaPoista