lauantai 1. lokakuuta 2016

Kisat hyvällä menestyksellä




Viime viikon lauantaina startattiin Afrikan kanssa OUSAn järjestämissä estekisoissa luokka 80-90cm, ja meidän ekojen yhteisten kisojen lisäksi se oli myös mun ensimmäinen noin korkea luokka. Kisoissa oli siis tyyliarvostelu, ja mun luokassa lähtijöitä viisi, joista kaksi sijoittui + tyylikkäin suoritus palkittiin vielä erikseen. Ja kuten voittekin jo otsikosta päätellä, kisat meni meidän osalta aika hyvin! ;)

Bertin kanssa oltiin myös viime viikolla valmennuksessa, mutta taaskaan en kuvaajaa saanut matkaan joten en ala siitä sen pitemmin kertomaan. Pikkujätkä käyttäytyi kuitenkin oikein mallikkaasti ja saatiin muutamia tosi hyviä pätkiä, kun molemmat meistä jaksoi oikeasti kunnolla keskittyä. Poni sai myös kehuja hienosta ravistaan, laukan kanssa onkin sitten vielä vähän enemmän treenattavaa.




Kisapäivänä menin kolmen maissa tallille, ja ensimmäinen luokka alkoi neljältä. Alunperin olin miettinyt että voisin mennä kaksikin luokkaa Afrikalla, mutta lopulta ilmoittautuminen toiseen luokkaan vaan jotenkin unohtui. Toimin sitten tuomarin sihteerinä luokassa kolme juuri ennen mun omaa luokkaa, jonka vuoksi en ehtinyt itse hoitaa Afrikaa kuntoon kun saman tien piti mennä kävelemään rata ja lähteä maneesiin verkkaamaan, kun "talkootehtävä" oli suoritettu.

Afrikalla ei minun lisäksi mennyt kukaan muu, joten saatiin ottaa muutama verkkahyppy muita enemmän. Ensimmäiselle esteelle hienosti heti kiellettiin, mutta loput verkkahypyt onnistui hyvin. Afrika oli tosi energinen ja innoissaan, ja itse radalla sain aika paljonkin pidätellä sitä. Olin ensimmäinen lähtijä meidän luokassa, ja pahin jännityskin oli oikeastaan mennyt jo ohi ja lähdin ihan hyvillä fiiliksillä radalle.
Videolta näätte radan kokonaisuudessaan, itselle jäi siitä aluksi aika sekavat fiilikset. Puhdas rata saatiin ja siihen olin heti tyytyväinen, mutta muutama hyppy tuli niin pohjaan, että ajattelin ettei tuollaisella suorituksella olisi kuitenkaan mitään mahdollisuuksia sijoittua tyyliarvostelulla. Toisin kuitenkin kävi, ja sain koko kisojen parhaan arvosanan radasta! Voittohan sieltä sitten tuli, ja vielä tyylikkäin suoritus - palkinto. Olin niin hämmentynyt ja iloinen, etten oikeen edes uskonut sitä todeksi. Hienon treenikaverin oon ainakin löytänyt, Afrika oli niin super!

Kaikki kisakuvat c) Joanna Kuosmonen




Kunniakierroksella

Videoista kiitos Idalle!




Tuomarin kommentit radasta: hyvin mukana hypyissä, vähän liian pohjaan jotkut hypyt mutta hyvät tiet, aikaisemmin vaihdot, hyvä sujuva rata. Numeroksi radasta asteikolla 5-10 saatiin yhdeksän, joka sanallisesti tarkoitti erittäin hyvää. Muuten olin itsekin tosi tyytyväinen ja jopa yllättynyt noinkin hyvästä radasta, mutta jäi kyllä vähän ärsyttämään kun osa hypyistä tuli tosiaan niin pohjaan, että sitten laukatkin jäi vaihtumatta esteen päällä ja oma istunta heittelehti miten sattuu.
Kokonaisuudessaan kisat meni kuitenkin paljon odotettua paremmin, tavoitteena kun oli vaan saada puhdas rata ja hyvä mieli. Tällaisten kisojen jälkeen tekisi mieli alkaa kisaamaan enemmänkin, mutta valitettavasti sellaiseen mulla ei ole oikein mahdollisuutta, joten pitää nyt tyytyä näihin Oulunsalon kisoihin kun niitä silloin tällöin järjestetään.

Ianilla kävin myös joku aika sitten maastoilemassa, toivottavasti päästään pian ottamaan uusiksi!


Bertistä todennäköisesti saatte piakkoin tänne blogin puolelle viimein ratsastusmateriaaliakin, ja ajattelin että nyt kun koeviikko on ohi ja mulla on taas paremmin aikaa blogillekin, voisin tehdä toivekuvapostauksen jos sellainen kiinnostaa! Voitte siis jättää kommentteihin toivekuva -ehdotuksia, ja jos niitä tulee riittävästi niin kuvapostaus olisi luvassa lähiaikoina. :)


13 kommenttia:

  1. Onko afrika nyt tunneilla sun Vakkari? Ja teillä meni tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin sillä oon nyt melkeen joka kerta mennyt :) ja kiitos!

      Poista
  2. Onnea hyvin menneistä kisoista! :)

    VastaaPoista
  3. Hienosti meni!! Vielä kun vähän lisää menette yhdessä, tulee varmaan vieläkin parempia ratoja, kokemusta vaan!
    Hassu juttu muuten tuo Bertti, mä oon about vuoden ratsastanut vähän sellasta kokemattomamman puoleista ruunaa, jonka kutsumanimi on Nertti, sillä on melkein samanlaiset merkit päässä, se on vaan enemmän voikko väriltään, mutta ilmekin on jotenkin tosi samanlainen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja aijaa haha, hauska sattuma tosiaan :D

      Poista
  4. Onnea! Teillä meni tosi hienon näköisesti! :) Kiva postaus jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  5. Tässä vähän toivekuvia siihen postaukseen.

    Onnistuminen
    Epäonnistumin
    Ilo
    Suru
    Viha
    Kaipaus
    Ensimmäiset kisat
    Paras leirimuisto
    Lempi hevonen
    Viimevuoden paras muisto
    Kisat
    Tyytyväinen

    VastaaPoista
  6. Minkä luokan menit? Minkä kokoisia esteet oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et vissiin jaksanut lukea postauksen ensimmäistä lausetta? :)

      Poista