perjantai 9. syyskuuta 2016

Valoa tunnelin päässä




Paljon hyviä asioita onkin ehtinyt tapahtua viime postauksen jälkeen, ja ensimmäinen niistä oli viime viikon tunti. Perjantaina sain tunnille Afrika nimisen hevosen, jolla pääsin hyppäämään nyt ensimmäistä kertaa. Toivoin kovasti että tykkäisin Afrikasta, koska pian olenkin käynyt jo kaikki tallin hepat läpi, eikä "sitä oikeaa" ole vieläkään löytynyt, siis ennen tätä.

Verkattiin tavalliseen tapaan ja Afrika oli heti tosi hyvän tuntuinen. Kun oltiin ravailtu ja laukattu molempiin kierroksiin, tultiin verkkaesteenä pientä pystyä jonka alla oli vesimatto. Ensimmäisellä kerralla Afrika meinasi tökätä sille, mutta meni lopulta ongelmitta yli kun vähän rohkaisin sitä. Sen jälkeen vesimaton kanssa ei ollut enää mitään ongelmia, ja muutkin esteet ylittyi hyvin. Rataan kuului samainen vesimatto molemmista suunnista, jonka jälkeen kaarevalla tiellä toinen pysty, sekä yhden laukan sarja ja yksittäinen okseri. Kaikista esteistä ei valitettavasti ole materiaalia kameran reistailun vuoksi, mutta muutama kuva ja videopätkä sentään on. Muuten esteet pysyi melko matalina, mutta lopuksi okseri hipoi metriä. Tunnista ja etenkin hevosesta jäi tosi hyvä fiilis, ja samalla fiiliksillä oli hyvä jatkaa tiistain tuntiin!









Olin tosiaan poikkeuksellisesti myös tiistaina tunnilla, ja alunperin luulin että meillä olisi koulua. Päädyttiin kuitenkin lopulta hyppäämään, koska mun lisäksi tunnilla oli vain yksi ratsastaja ja saatiin päättää mitä tehdään. Silloinkin mun ratsuna toimi siis Afrika, ja se oli melko hyvä koko tunnin. Ehdittiin kerrankin tulla kunnolla esteitä kun meitä oli vain kaksi, ja kerettiin tehdä erilaisia tehtäviä. Lopuksi radassa oli kaksi yksittäistä estettä, tiukka kaareva linja, toinen linja ja okseri. Tulin suoraa linjaa vaihtelevasti viidellä tai neljällä laukalla, ja alun tehtävään kuuluikin laukan lyhentäminen ja pidentäminen tuolla välillä.
Esteet pysyi taas ensin melko pitkään matalina, mutta viimeisellä kierroksella osa oli jo vähän korkeampia ja lopuksi ylitettiin vielä 110cm okseri. Olin jälleen tosi tyytyväinen tuntiin vaikka muutamia huonompia hyppyjä tulikin. Isoimmille esteille hypyt onnistuivat kuitenkin kaikista parhaiten, koska ilmeisesti keskityn korkeammilla esteillä paremmin ja Afrikakin viitsi nostella jalkojaan.

Näiden kahden onnistuneen tunnin jälkeen voinkin hyvillä mielin ilmoittautua tuleviin kisoihin, ja silloin menen ainakin yhden luokan Afrikalla. Jännittää jo nyt! Saatan mennä myös pienemmän luokan jollain toisella, mutta se selviää vasta tämän päiväisen tunnin jälkeen.

Tuolta tiistain tunnilta ei valitettavasti ole mitään materiaalia, mutta näistä viikko sitten otetuista kuvista ja videoista kiitos Venlalle!












Viimein voin sanoa, että kaikkien näiden huonojen kuukausien jälkeen tulevaisuus alkaa vihdoin näyttää vähän kirkkaammalta. Hyvät uutiset eivät edes loppuneet vielä tähän, nimittäin mun hevoskaartiin liittyy myös uusi nelijalkainen tällä viikolla. Tämän enempää en siitä vielä kerro, mutta eiköhän siitäkin paljastu lisää heti tulevissa postauksissa! ;)

20 kommenttia:

  1. Afrika on ihan paras! Toivottavasti teilläkin yhteistyö alkaa sujumaan ja teidän tarina jatkuisi kauemmin kuin sulla ja Bassella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan & kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Hyvä, että vihdoin olet löytänyt kivan treenikaverin! Onnea kisoihin:)

    VastaaPoista
  3. Hui onpa ison näköinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ompaha sopivan kokonen, reilu 170cm Afrika taitaa olla :D

      Poista
  4. Näyttääpä tää kivalle hevoselle! Tsemppiä kisoihin, hyvin ne menee :)

    VastaaPoista
  5. Afrika näyttää kyllä tosi kivalta hevoselta, jo postauksen ekoja kuvia katsellessa tuli sellanen fiilis, että toihan näyttää jotenkin just sun hevoselta! :) Mahtavaa, että asiat on alkaneet mennä parempaan suuntaan, ja tsemppiä sulle kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon super kivasta kommentista, ihana kuulla että oot tota mieltä! (:

      Poista
  6. Oi mahtavaa <3 onnea kisoihin! :)

    VastaaPoista
  7. hyvältä näyttää ja ihania kuvia jälleen! :)♥

    VastaaPoista
  8. Niin kiva että vihdoin löysit hepan josta tykkäät! Tosi hienosti meette, onnea kisoihin! :)

    VastaaPoista
  9. Nuo sun ratsastushousut on aivan ihanat! Mistä ne on? :)

    VastaaPoista