Pääsin yli kisakammosta

..kiitos tämän mahtavan pikkuponin, Epon.

Mulla on ollut pitkään mielessä kirjoittaa postaus tästä mun kisakammosta, ja Eposta. Ilman tuota pikkuponia, en tiedä milloin olisin uskaltanut taas mennä kisaradoille, tai kenen muun selässä olisin voinut tehdä sen.

Ennen kuin Eppo oli edes tullut meidän tallille, mua pyydettiin alkaa menemään sillä, joten odotin kovasti koko syksyn, että pääsen sen selkään. Viimein alkutalvesta pääsin ekaa kertaa sen kyytiin muutaman kerran, rakastuin poniin jo silloin.
Heti alkukeväästä tuli tieto estekisoista, joihin mua kannustettiin osallistumaan Epon kanssa. Päästiin treenaamaan enemmän esteitä, ja se oli selvästi meidän juttu. Tykästyin poniin koko ajan enemmän, eivätkä meidän ensimmäiset kisat tuntuneet edes jännittävän minua. Jatkettiin treenaamista, ja pian kisat jo tuli ja meni, tosin aika huonolla menestyksellä. Ponilla oli ollut pitkään taukoa kisaamisesta, joten se pelkäsi aikalailla kaikkea. Radan aikana aloin itse pikkuhiljaa rauhoittumaan, kun tajusin että ponia jännittää paljon enemmän kuin minua itseä.. Olin silti tosi tyytyväinen sekä poniin, että itseeni. Voitin pelkoni.

Pian oli tiedossa jo seuraavat kisat, joita tietysti vähän jännitin, ja paikan päällä vielä vähän enemmän. Treenasimme ahkerasti, vaikka pituuteni alkoi hieman häiritä menoa. Tiesin olevani ponille pitkä, mutta se haittasi vain minua itseä. Yhä minua pyydettiin kisaamaan Epolla, että se saa lisää kokemusta, mutta pian treenimme ja yhteiset ratsastuskerrat alkoivat loppua.
Tuli kisat, joissa ensimmäinen luokka ei mennyt aivan nappiin, mutta toinen rata meni juuri niin kuin olin toivonut. Oli mukava lopettaa yhteinen, tosin melko lyhyt, kisakautamme onnistuneeseen ja puhtaaseen rataan. Oikeastaan sen jälkeen en ole ponin selkään enää päässyt...

Ennen seuraan liittymistä olin käynyt muutamat harjoituskisat, sekä melko monet leirikisat. Kuitenkin aina mulla on ollut jokin pelko kisaamiseen, sillä jo tuolloin jos tuli tieto joistain kisoista, minä en koskaan uskaltanut ilmoittautua niihin... Mun paikkani oli katsomossa.

Ratsastuskoulu aikoina uskalsin vain kerran kisata pienellä shettiksellä, ja sen jälkeen kävin harjoituskisat vuokraponillani Prillanilla. Leirikisoissa kisasin ihan hyvinkin tuloksin, ja parhaimmillaan niinä vuosina sijotuin toiseksi ja kolmanneksi, ne ovat jääneet mieleeni hyvinä muistoina.

pahoittelut tästä laadusta..

maastoeste kisat leirillä, toinen sija

leirikisat

Jos palataan vielä hetkeksi minuun ja Eppoon... Meidän yhteinen taival loppui jo puolen vuoden jälkeen, enkä luultavasti enää koskaan pääse kipuamaan sen pieneen selkään, vaikka kuinka haluaisin. Onneksi Eppo asuu yhä samalla tallilla, ja nään sitä joka päivä kun menen tallille, sekä voin aina välillä touhuilla sen kanssa jotain pientä tarhassa.

Näin siinä käy, kun rakastuu liian pieneen poniin..

voi miten paljon antaisinkaan, että voisin vielä ratsastaa pikkuponeilla...

Kiitos kaikista niistä hetkistä jotka sain kokea sun kanssa ♥

Laittakaapa mielipidettä postauksesta sekä videosta!

Onko teillä ollut koskaan minkäänlaista kisakammoa? :)