maanantai 8. kesäkuuta 2015

Koulutuuppailua Lenalla

Eilen illalla varattiin kavereitten kanssa itsenäinen tunti Äimärautiolle, ja varasin siihen hevosen nimeltä Lena. Oli tosi kiva päästä tuuppailemaan kunnon kokoisella hevosella, vaikka ei Lenakaan mikään kauhean iso ole, vajaa 160cm.
Aluksi tein tempon muutoksia ja yritin ympyröiden avulla taivutella ponia. Se oli tosi jäykkä, sai tosissaan jumpata että poni myötäsi edes vähän niskasta. Laukkatyöskentely onnistui jo paremmin, ja loppua kohti mentäessä Lena alkoi olla tosi kivan tuntuinen laukassa. Muuten en saanut sitä oikeen koko kropan läpi rennoksi ja avuille, joten se jäi vähän pitkäksi ja jäykäksi edestä.



Ensin vähän poseerattiin, ite oon vaan aika vaiheessa :D


Aluksi myös laukka oli tosi jäykkää, mutta se lähti paranemaan loppua kohden



Puolet tunnista menin vielä ilman satulaa. Laukka rupes pyörimään tosi kivasti ja ravissakin saatiin muutama rennompi pätkä kun otin vähän pitempää ohjaa. Taas tein tempon muutoksia, ympyröitä ja taivutteluja, sekä pari kertaa tultiin pikku kavaletti. Oikeen symppis neiti tämäkin kyllä, pitää käydä moikkaamassa joskus uudestaan!


Kuvat on nyt mitä on...





Lopuksi tultiin vielä ulos ottamaan pari kuvaa :)


Menin myös hetken tällä valkoisella ponilla, Fetalla



Kuvat on tällä kertaa aika heilahtaneita ja huonoja, joten tein pienen koosteen lopputunnin pätkistä, niin siitä näätte ehkä paremmin millaiselta meno oikeasti näytti. :) Se vielä tähän loppuun!



24 kommenttia:

  1. Musta on niin jännää nähä sua näitten ''jätti''heppojen selässä, kun oon tottunu näkee sua vaan Roin selässä kaikissa kuvissa & videoissa! Mut ihan älyttömän kivan näköstä menoa! :) Tosi kiva postaus jälleen, näitä postauksia on niin kiva lukea :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se itelleki aina vähän jännää mennä uuen ison hepan selkää, mut pienempiä poneja on täällä päi ratsastuskouluilla yllätävän vähä :D - kiitos tosi paljon ihanasta kommentista Sara! <3

      Poista
    2. Käy turkan ratsurinteellä, siellä on muutamia ihan kivoja poneja :)

      Poista
    3. Oon kyllä miettiny että kävisin siellä joskus, se salli vaikuttaa ainaki tosi kivalta! Mut pitää nyt kattoa :)

      Poista
    4. Sallilla on kohta syntymässä varsa joten sillä ei voi ratsastaa :)

      Poista
    5. Tiiän, siks sanoinki että joskus ois kiva käyä :) ..eli sitten ku silläki voi taas ratsastaa, mut saa nyt nähä meenkö vai en.

      Poista
  2. Uu hienosti meette Lenan kans! Haha, alko itelläki tekeen mieli käydä pitkästä aikaa Äimiskällä, tosi moni heppa vaikuttaa niin kivalta! c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps kanttii kyllä käyä taas! Kiitos paljon Linda :)!

      Poista
  3. Kiva postaus ja meet hyvin Lenalla! :)

    VastaaPoista
  4. vaau,sää ratsastat tosi hyvin kaikilla hepoilla! :D tosi kiva kun tulee näin usein näitä heppailupostauksia, pitää saaha joku sit sinne ankkurilahteen kuvaileen ja muutenki varata se tunti sieltä ;) ja tuuhan sitten lähiaikoina meillekki poneileen c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe kiitos paaljon jatta! c: ja joo pitää tosiaa varata se ja pyytää joku kuvaa + todellaki tuun kans käymää teillä pian! ;)

      Poista
  5. Siis saako äimärautiolta itsenäisiä? Paljon maksaapi?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikö ole niin, että vain vakioasiakas saa mennä itsenäisesti vai olenko väärässä? :D Kun sähän et ole vakioasiakas, tietääkseni?

      Poista
    2. No enhä mä ois saanu sit mennä jos näin ois :D

      Poista
  6. Sulle jotenkin sopii tää Lena tosi hyvin! Ratsastat muutenkin tosi siistin ja tasaisen näkösesti, jolloin sun ratsastusta on kiva katsoa 8)

    VastaaPoista
  7. Tosi kivan näköistä menoa! Ite käyn turkalla ja siellä on ainakin tosi kivoja ponejakin, kannattaa joskus tulla testaamaan! :D

    VastaaPoista
  8. Hyvä postaus ja kivan näkönen heppa❤!

    VastaaPoista
  9. hyvin menitte! ja huomasin et meikä oieni suokki poika lyllerteli videossa ;D<3

    VastaaPoista