sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Dreams come slow and they go so fast



Ensi keväänä mulla tulee ratsastusvuosia täyteen jo yhdeksän. Mitä kaikkea noihin vuosiin sitten oikeen mahtuukaan? Ainakin reilusti yli 200 tippumista, joista viimeisen olisin voinut jättää välistä...
Aloitin ratsastuksen vuonna 2007 Hietasaaren Ponipihalla, jossa vietin ensimmäiset kolme vuotta. 2009 tallille saapui kaksi russponia, ja heti ensisilmäyksellä tiesin kumpaa haluan alkaa hoitaa. Nopeasti Ellistä tulikin mun lemppari ja vakkari, ja tähän päivään asti se on ollut osa mun elämää, pienistä tauoista huolimatta. Ennen Ellin tuloa olin ehtinyt ihastua kahteen shettikseen, yhteen russponiin sekä vuonohevoseen. Vain yhtä näistä olen nähnyt sen jälkeen kun vaihdoin pois Ponipihalta.


Ensimmäiset kisani, Halloween teemalla.

Elli & Autumn




Oli tallin vaihdon aika, siirryin ratsastamaan Sarin tallille. Siellä ratsastin noin vuoden, kunnes vaihdoin Aholle. Tämän vuoden aikana löysin myös ensimmäisen vuokraponini, Prillanin, jota aloin hoitaa 2011 helmikuussa. Noin yksi ja puoli vuotta puuhailin tämän ponin kanssa, ja opin tosi paljon uutta, kuten itsenäistä työskentelyä, tallitöiden tekemistä, sinnikkyyttä ja periksi antamattomuutta. Vaikka meidän matka oli kaikkea muuta kuin helppo, vaikka tipuin valehtelematta yli 50 kertaa ja satutin itseäni, en kadu hetkeäkään tuon upean ponin kanssa vietetystä ajasta. Halusin aina kokeilla ja oppia uutta, enkä koskaan pelännyt. Enää en voi sanoa samaa.

Jälleen vaihdoin tallia, tuttuun ja turvalliseen Ahoon. Siellä kävin ensimmäisen kerran ratsastamassa 2009, ja edelleen käyn siellä silloin tällöin. Kuitenkin se vuosi jonka kävin siellä tunneilla, vei mua hirveesti eteenpäin ja opin ratsastamaan erilaisia hevosia. Hyppäsin mun korkeimmat esteet siellä, tutustuin mulle kolmeen edelleen todella tärkeään poniin, sekä opin pitämään tallista ja poneista huolta ollessani hoitajana jonkin aikaa siellä. Kaikki tämä oli korvaamatonta aikaa mulle.









Ylitin Aprillin kanssa sen ensimmäiset erikois- ja maastoesteet.



2012 kesällä ja sitä edeltävänä vuotena kävin ratsastamassa taas Ellillä aika paljon, ja sen lähtö ja muutto uuteen kotiin oli mulle tosi iso pala. Kuitenkin mulla kävi tosi hyvä tuuri kun Jatta otti muhun yhteyttä ja kertoi omistavansa ponin, ja että sitä olisi joskus mahdollista tulla katsomaan. Aikaa kului, mutta viimein pääsin moikkaamaan ponia, ja sen jälkeen olenkin aina silloin tällöin sillä ratsastellut, ja kuin ihmeen kaupalla kaikkien näiden vuosien jälkeen se toimii mun nykyisenä vuokraponina.

Katsomassa vanhaa ponikaveria, jonka selkään pääsin myös hetkeksi pitkästä aikaa.

maailman parhain pikkuponi, Nessi ♥


Alettiin olla Lotan kanssa jo aika kokeneita ja pitkään ratsastuskouluja kiertäneitä, joten viimein meidän molempien unelma saattoi toteutua, ostettiin Roi. Olin joutunut lopettamaan Prillanin vuokraamisen ja Elli oli lähtenyt, kävin toista vuotta aholla tunneilla ja olin peruskoulun seitsemännellä luokalla. Juuri sopiva aika hankkia ensimmäinen oma poni.
Pakkohan se on nyt tunnustaa, että eihän silloin aluksi tiennyt vielä mistään mitään vaikka niin luulikin. Niiden vuosien aikana jotka Roi oli mulla, opin aivan suunnattoman paljon ja kasvoin ihmisenä sekä ratsastajana. Sitä kehityksen määrää mikä tapahtui meissä molemmissa, mussa ja ponissa, on tosi vaikea edes kuvailla. Ja vaikka loppujen lopuksi Roi ei ollutkaan mulle oikea poni, oon tosi ylpeä meidän yhteisestä, raskaasta ja hienosta matkasta.

Tähän pariin vuoteen mahtui myös mun lyhytaikainen ratsastettava Eppo-poni. Treenattiin yhdessä ja pidettiin hauskaa, kierrettiin parit kisatkin. Tämän ponin ansiosta pääsin eroon mun kauan kestäneestä kisakammosta, ja ponikin sai kokemusta kisoista eikä jännittänyt enää niin paljon.









Poni johon rakastuin heti yhden ratsastuskerran jälkeen, Vanilla. Tämä ratsastuskerta jäi tosin ainoaksi...




Ja tässä sitä ollaan, taas tavallinen ratsastuskoululla käyvä tyttö, jolla on vuokraponi. En voisi kuitenkaan olla iloisempi tämän hetkisestä tilanteesta, saan ratsastaa ponilla jota rakastan, ja oon tutustunut tosi hienoihin hevosiin, jopa löytänyt uuden ponin joka vetää vertoja aijemmille mulle tosi tärkeille poneille, ja sitä en uskonut enää löytäväni. Myös kauan kadoksissa ollut motivaatio on taas katossa, ja oikeasti tykkään siitä mitä teen. Toivottavasti mulla on edessä vielä monta hienoa ja unohtumatonta hetkeä Bassen ja muiden ratsastuskoulun hevosten kanssa, Elliä unohtamatta.










Mutta kuten tiedätte, asiat ei mene aina niinkuin niiden toivoisi menevän, ja joudun pitämään edelleen ratsastuksesta taukoa ainakin sen kuukauden. Voi myös olla, että tää onnettomuus vaikuttaa muhun ratsastajana tulevaisuudessa, vaikka lähinnä huonoa tuuriahan tämä oli. Tietysti olen jatkamassa vielä ratsastusta, vaikka monet ovatkin sitä kyselleet ja ehkä kyseenalaistaneetkin, mutta estekammoisena. Tän jälkeen on varmasti paljon vaikeampi luottaa kehenkään, ja vanhetessa mun itsesuojeluvaistokin kasvaa, enkä välttämättä enää hyppää sen kaikista hulluimman ja vaikeimman ponin selkään. Jostain pitää kuitenkin aloittaa silloin joulukuussa kun ratsaille pääsen seuraavan kerran, ja sittenhän sen tilanteen vasta kunnolla näkee.

Suurin ikävä tän ponin selkään ♥

Siinä oli pintaraapaisu siitä, mitä mun ratsastushistoriaan sisältyy. Toivottavasti tykkäsitte tästä ja jaksoitte lukea vaikka tekstiä ja asiaa olikin paljon. :)

35 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja tosi kiva postaus ! Tykkäsin paljon:)

    VastaaPoista
  2. Tää oli ihan superkiva postaus! :)❤ meni varmaan aika kauan kirjottaa ':D tuuhan kattoon elliä taas heti ku haluat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo menihä tässä hetki :D & juu pitää tulla joku päivä, kiitos paljon jatta!:) ❤️

      Poista
  3. tosi kiva postaus, tällästä oon mielessäni vähä ootellukki, kauaa en meinaa oo lueskellu tätä blogia vielä... onko sulle tullu nyt Roin jälkeen sellasta fiilistä et kaipailisit taas omaa ponia? :) ootte bassen kans huippu pari, sovitte hyvin toisillenne! tsemppiä ratsastuksen pariin palailuun sitte ku takas selkään pääset, toivottavasti ei pahempaa pelkoa jää :)

    - Jasu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tosi paljon, kiva että oli mieleen! Ja on vähä ollu sellanen fiilis sen jälkee ku ihastuin basseen että oisha se omana vielä kivempi, mutta ei mulla olis varaa varmaankaa pitää nyt omaa heppaa ja se rajottais nii paljon omia menoja.. Mutta eihä sitä tiiä ;)
      Kiitos vielä! (:

      Poista
  4. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus, hyvin jaksoi lukea! :)

    VastaaPoista
  5. Tää oli tosi mielenkiintonen postaus, oli kiva lukee vähä sun ratsastushistoriasta :) kohta pääset onneks kokeilemaan taas ratsastelua ja toivottavasti kammoki lähtee/pienenee ajan kanssa :) Meinaakko muutes alkaa nyt käyttään turvaliiviä vai? (:

    ja vielä aiheeseen liittymättä sulla on superkiva banneri ja ulkoasu muutenki, varsinki tuo hyppykuva bassen kans on tosi kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi kivasta kommentista Juuli, kiva kuulla että tykkäät! ja joo esteillä ois tarkotus alkaa käyttää taas turvaliiviä, heti kun hyvä liivi löytyy :)

      Poista
  6. Ookko miettiny isomman vuokraponin etsimistä

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva ja monipuolinen postaus! :) ❤️ Oot kyllä ihan sikana kehittyny sen jälkeen, kun sait roin, niin ihmisenä kuin ratsastajana! Basselle sä kans sovit aivan täydellisesti, vaikuttaa ihan sun tyyppiseltä ponilta :) Jos sä nyt paranisit pian niin pääsisit taas heppaileen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kommentti, kiitos tosi paljon! Basse on kyllä just mun tyylinen, toivotaan tosiaa et pääsen pian ratsastaa :)
      Kiitos kovasti vielä c:

      Poista
  8. Tosi kiva postaus! On oikeesti tosi hauska kattoa kuvia kun olit nuorempi ja sit varsinkin sitä miten paljon sä oot oikeesti kehittyny! Sä ja Basse ootte kyllä niin naseva pari :D sulle paranemisia ja toivottavasti sitten tauon jälkeen sun ekat ratsastelut menee hyvin :)
    Pakko tääkin kertoa, että itelläkin hevosten kanssa onnistun pari viikkoa sitten murtamaan jalkani (esteillä) ja mulla menee seuraavat ratsastelut sitten tammikuun alkuun :D että "yhdessä" odotetaan seuraavaa kertaa :D
    Paljon tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kiitos paljon, tosi kiva kuulla! :') mäkää en valitettavasti kyllä hirveesti tota ennen pääse hepan selkään nousemaan, mutta toivotaan parasta ja paranemisia myös sulle! (:

      Poista
  9. miks toi kerta kun menit Vanillalla jäi vikaks? mietin vaan kun saman niminen ja värinen hepo on ollut tallilla jossa käyn ratsastamassa ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrittäjä lopetti ja hevoset myytiin.. Mulle kävi tosin hyvä tuuri ko vanilla tuli meijän tallille sieltä, mut ei tarvinu sillon ratsastajaa. Pian vaihto taas omistajaa ja nyt ei mitää tietoo missä se on, onko sulla siis tietoa sen nykysest olinpaikast tai mitä tallia meinasit tos?:)

      Poista
    2. en tiiä nykyisestä olin paikasta, sen takia kysyinkin kun mietin tiiätkö sä. ja puhuin tossa Koivikon ratsutallista joka sijaitsee Kiteellä. :)

      Poista
  10. Heip, ihan tämmöinen aiheeseen liittymätön kysymys, mutta mitä vegasin versiota käytät videoiden muokkaamiseen? :) Onko se maksullinen ja tiedätkö, onko vegasista mitään ilmaisversiota?

    Sillä vaan kyselen, kun alkaa windowsin elokuvatyökaluun menemään hermot niin parempi editori olis kiva :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vegas movie studio 11. :) ja sen saa ladattua jostai ilmaseks (mulle kaveri latas sillon joskus) mut en valitettavasti tiiä mistä :-/ ja hah nii, elokuvatyökalulla ei oo kyllä kiva tehä..

      Poista
    2. Jees, kiitos paljon, ehkä mä sen jostain löydän :)

      Poista
  11. Oii, tää oli tosi mielenkiintonen postaus, hyvin kirjoitettu! :)

    ....en btw kestä noita vanhoja kuvia, apua oot niin pieni.. :D!

    VastaaPoista
  12. Miksei Lotta pidä enää blogia? Vai onko osoite muuttunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ja osoteki on sama :D löytyy varmaa iha sillä et kirjottaa lotta ja roi.

      Poista
  13. Ootpa ratsastanu jo kauan :0! Mutta kiva tietää sun ratsastushistoriasta ja paljon paranemisia!

    VastaaPoista
  14. Heip! Olen tässä ihmetellyt, että miten vegasilla saa kuvat liikkumaan esim. vasemmalta oikealle tai zoomattua? :) Tyyliin niinkuin tän videon alussa: https://youtu.be/nv93Adi4ops

    Aattelin kysyä sulta, jos osaisit sen jotenkin selittää, mä kun en ole kovin hyvä tämmösissä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysinkin jo ratkaisun ongelmaani :'D

      Poista
  15. Miks meet vieläkin niin pienillä poneilla ku oot kuitenki jo pitkä? EI älä ota tätä ollenkaan pahalla, koska en sitä halua niin tarkoittaa! Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn ja siinä postauksessa jossa on se Catleen, meno näyttää hyvältä ku sun ei tarvitse ratsastaa "polvet suussa"! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mun tarvi muullonkaa ratsastaa "polvet suussa" :-D vaikka mulla ois pieni poni alla nii iha saman mittaset mun jalkkarit on, en mä sitä mun pituutta pakoo mee lyhyillä jalkkareilla. Ja meen niillä hepoilla jotka mulle tunnilla laitetaa, meijän tuntilaisilla on omat vakioratsut oikeestaa kaikilla, ja basse on jääny mulle ku oon toisiks lyhin. En voi sille mitää että en oo tykästyny isompii hevosii nii paljo ku vaik bassee, ja ellilläki varmaa täst eteepäi ratsastan vähemmä.
      Ja "oot jo pitkä" tarkottaa mitä? En mä nyt hirveen pitkä oo, ja kuitenki lyhimmästä päästä esim bassen ratsastajista.

      Poista
  16. Tosi ihana postaus ja onnea sulle jatkoon ♡ Onko sulla vinkkejä siihen ettei pelkäisi tehdä eri asioita hevosella ?

    VastaaPoista
  17. oot kirjottanut tän jo monta kuukautta sitten mutta mä kun uutena lukijana tulen niin olipahan pakko tulla kommentoimaan! :D kuitenkin super kiva postaus, nää sun postaukset on muutenkin tosi mielenkiintosia ja odotan aina innolla uutta! ;) <3 millä oot muuten tehnyt ton sun kai "ulkoasun" ? se on tosi ihana!

    VastaaPoista