Dreams come slow and they go so fast

Ensi keväänä mulla tulee ratsastusvuosia täyteen jo yhdeksän. Mitä kaikkea noihin vuosiin sitten oikeen mahtuukaan? Ainakin reilusti yli 200 tippumista, joista viimeisen olisin voinut jättää välistä...
Aloitin ratsastuksen vuonna 2007 Hietasaaren Ponipihalla, jossa vietin ensimmäiset kolme vuotta. 2009 tallille saapui kaksi russponia, ja heti ensisilmäyksellä tiesin kumpaa haluan alkaa hoitaa. Nopeasti Ellistä tulikin mun lemppari ja vakkari, ja tähän päivään asti se on ollut osa mun elämää, pienistä tauoista huolimatta. Ennen Ellin tuloa olin ehtinyt ihastua kahteen shettikseen, yhteen russponiin sekä vuonohevoseen. Vain yhtä näistä olen nähnyt sen jälkeen kun vaihdoin pois Ponipihalta.

Ensimmäiset kisani, Halloween teemalla.

Elli & Autumn

Oli tallin vaihdon aika, siirryin ratsastamaan Sarin tallille. Siellä ratsastin noin vuoden, kunnes vaihdoin Aholle. Tämän vuoden aikana löysin myös ensimmäisen vuokraponini, Prillanin, jota aloin hoitaa 2011 helmikuussa. Noin yksi ja puoli vuotta puuhailin tämän ponin kanssa, ja opin tosi paljon uutta, kuten itsenäistä työskentelyä, tallitöiden tekemistä, sinnikkyyttä ja periksi antamattomuutta. Vaikka meidän matka oli kaikkea muuta kuin helppo, vaikka tipuin valehtelematta yli 50 kertaa ja satutin itseäni, en kadu hetkeäkään tuon upean ponin kanssa vietetystä ajasta. Halusin aina kokeilla ja oppia uutta, enkä koskaan pelännyt. Enää en voi sanoa samaa.

Jälleen vaihdoin tallia, tuttuun ja turvalliseen Ahoon. Siellä kävin ensimmäisen kerran ratsastamassa 2009, ja edelleen käyn siellä silloin tällöin. Kuitenkin se vuosi jonka kävin siellä tunneilla, vei mua hirveesti eteenpäin ja opin ratsastamaan erilaisia hevosia. Hyppäsin mun korkeimmat esteet siellä, tutustuin mulle kolmeen edelleen todella tärkeään poniin, sekä opin pitämään tallista ja poneista huolta ollessani hoitajana jonkin aikaa siellä. Kaikki tämä oli korvaamatonta aikaa mulle.

Ylitin Aprillin kanssa sen ensimmäiset erikois- ja maastoesteet.

2012 kesällä ja sitä edeltävänä vuotena kävin ratsastamassa taas Ellillä aika paljon, ja sen lähtö ja muutto uuteen kotiin oli mulle tosi iso pala. Kuitenkin mulla kävi tosi hyvä tuuri kun Jatta otti muhun yhteyttä ja kertoi omistavansa ponin, ja että sitä olisi joskus mahdollista tulla katsomaan. Aikaa kului, mutta viimein pääsin moikkaamaan ponia, ja sen jälkeen olenkin aina silloin tällöin sillä ratsastellut, ja kuin ihmeen kaupalla kaikkien näiden vuosien jälkeen se toimii mun nykyisenä vuokraponina.

Katsomassa vanhaa ponikaveria, jonka selkään pääsin myös hetkeksi pitkästä aikaa.

maailman parhain pikkuponi, Nessi ♥

Alettiin olla Lotan kanssa jo aika kokeneita ja pitkään ratsastuskouluja kiertäneitä, joten viimein meidän molempien unelma saattoi toteutua, ostettiin Roi. Olin joutunut lopettamaan Prillanin vuokraamisen ja Elli oli lähtenyt, kävin toista vuotta aholla tunneilla ja olin peruskoulun seitsemännellä luokalla. Juuri sopiva aika hankkia ensimmäinen oma poni.
Pakkohan se on nyt tunnustaa, että eihän silloin aluksi tiennyt vielä mistään mitään vaikka niin luulikin. Niiden vuosien aikana jotka Roi oli mulla, opin aivan suunnattoman paljon ja kasvoin ihmisenä sekä ratsastajana. Sitä kehityksen määrää mikä tapahtui meissä molemmissa, mussa ja ponissa, on tosi vaikea edes kuvailla. Ja vaikka loppujen lopuksi Roi ei ollutkaan mulle oikea poni, oon tosi ylpeä meidän yhteisestä, raskaasta ja hienosta matkasta.

Tähän pariin vuoteen mahtui myös mun lyhytaikainen ratsastettava Eppo-poni. Treenattiin yhdessä ja pidettiin hauskaa, kierrettiin parit kisatkin. Tämän ponin ansiosta pääsin eroon mun kauan kestäneestä kisakammosta, ja ponikin sai kokemusta kisoista eikä jännittänyt enää niin paljon.

Poni johon rakastuin heti yhden ratsastuskerran jälkeen, Vanilla. Tämä ratsastuskerta jäi tosin ainoaksi...

Ja tässä sitä ollaan, taas tavallinen ratsastuskoululla käyvä tyttö, jolla on vuokraponi. En voisi kuitenkaan olla iloisempi tämän hetkisestä tilanteesta, saan ratsastaa ponilla jota rakastan, ja oon tutustunut tosi hienoihin hevosiin, jopa löytänyt uuden ponin joka vetää vertoja aijemmille mulle tosi tärkeille poneille, ja sitä en uskonut enää löytäväni. Myös kauan kadoksissa ollut motivaatio on taas katossa, ja oikeasti tykkään siitä mitä teen. Toivottavasti mulla on edessä vielä monta hienoa ja unohtumatonta hetkeä Bassen ja muiden ratsastuskoulun hevosten kanssa, Elliä unohtamatta.

Mutta kuten tiedätte, asiat ei mene aina niinkuin niiden toivoisi menevän, ja joudun pitämään edelleen ratsastuksesta taukoa ainakin sen kuukauden. Voi myös olla, että tää onnettomuus vaikuttaa muhun ratsastajana tulevaisuudessa, vaikka lähinnä huonoa tuuriahan tämä oli. Tietysti olen jatkamassa vielä ratsastusta, vaikka monet ovatkin sitä kyselleet ja ehkä kyseenalaistaneetkin, mutta estekammoisena. Tän jälkeen on varmasti paljon vaikeampi luottaa kehenkään, ja vanhetessa mun itsesuojeluvaistokin kasvaa, enkä välttämättä enää hyppää sen kaikista hulluimman ja vaikeimman ponin selkään. Jostain pitää kuitenkin aloittaa silloin joulukuussa kun ratsaille pääsen seuraavan kerran, ja sittenhän sen tilanteen vasta kunnolla näkee.

Suurin ikävä tän ponin selkään ♥

Siinä oli pintaraapaisu siitä, mitä mun ratsastushistoriaan sisältyy. Toivottavasti tykkäsitte tästä ja jaksoitte lukea vaikka tekstiä ja asiaa olikin paljon. :)