torstai 25. elokuuta 2016

Vihdoin esteitä



Yli kuukausi ehti vierähtää viime hyppykerrasta, tuntuupa pitkältä ajalta! Viimeisen vuoden kun olen pääsääntöisesti käynyt joka viikko estetunnilla, tuntuu ihan kuin olisin tän kuukauden aikana vaihtanut lajia takaisin kouluratsastukseen. Ja oikeastaan on ollut tosi kiva päästä nyt taas enemmän tuuppailemaan, koska pitkästä aikaa kouluilukin on tuntunut tosi hyvältä.

Pitkän odotuksen jälkeen pääsin viimein menemään tallin kirjavalla tammalla, Camilla. Se on muiden ratsastamana näyttänyt aina tosi kivalta hypätä, joten pitkästä aikaa taas toivoin sitä, ja tällä kertaa myös sain sen. Cami on tosi jäykkä ja sen laukka on vähän erikoinen, mutta esteitä se hyppää tosi hyvin. Ei se ihan liekeissä toki ollut kun mut ensimmäistä kertaa sinne selkään laitetaan säätämään, mutta onnistuttiin me kuitenkin pieniä pätkiä radasta menemään ihan ok!
Alkuverkoissa Cami oli vähän tahmea ja laukka ei oikeen pyörinyt, mutta verkkahypyt meni tosi hyvin. Itse radalla poni taas innostui hirveästi ja oli melko kiireinen, mutta tehtäväkin oli kyllä sellainen, että siinä sai mennä suht reippaasti että välit olivat sopivat. Tuollaiset omalla moottorilla toimivat hepat on kuitenkin juuri mun mieleen, joten sen puoleen tykkäsin kyllä Camista kun siinä oli sopivasti vauhtia.

Kuvat sekalaisesti c) Joanna, Ankku ja Venla & videot on Helenan ottamia. Kiitos kaikille kuvaajille!





Rataan kuului pieni pysty, innari, toinen pieni pysty ja sarja. Molemmat yksittäiset pystyt hypättiin ikään kuin voltin varrella (näätte paremmin koosteesta), ja niiden välissä tultiin innari. Oikeastaan kaikki muut esteet ylittyi ilman suurempia ongelmia hyvältä paikalta, paitsi radan ensimmäinen este. Jouduin tulemaan sen valehtelematta varmaan kymmenen kertaa putkeen, kun joka ikinen kerta Cami otti ylimääräisen askeleen ennen sitä tai meinasi kieltää, ja itse olin menossa esteestä yli jo yhtä laukkaa kauempaa. Tämän takia pääsin kerran ylittämään esteen kaulalla makoillen, ja kerran sain ponin niskasta kunnon iskun leukaan. Muut kerrat rämmittiin yli milloin mitenkin, ja lopulta saatiin vain pari onnistunutta hyppyä tähän. Kyllä vähän hävetti etten noin yksinkertaista asiaa onnistunut korjaamaan toisella tai edes kolmannella yrittämällä, vaan toistuvasti tein saman virheen...

Innari ja sarjaväli oli melko pitkiä, joten niille saatiin tulla sitten aika reippaasti, koska Camin laukka ei ole mitenkään erityisen iso. Muutaman kerran otin Camin ensimmäiselle esteelle liian pohjaan, mutta pääsääntöisesti tuli ihan hyviä hyppyjä. Itsestä vaan tuntui jotenkin tosi avuttomalta siellä selässä, johtunee ehkä tästä hyppytauosta tai sitten vaan uudesta ratsusta... Tunti itsessään meni kuitenkin ihan hyvin, mutta silti mulla jäi jotenkin hirveän huono maku suuhun. Voi että mä odotan sitä päivää kun voin hyvällä omatunnolla, käsisydämellä sanoa että tunnista jäi positiivinen fiilis ja että ratsastin hyvin omasta mielestäni! Sellaista tuntia tässä ollaankin jo odoteltu viimeiset kolme kuukautta..








Taas musta kans tuntuu että mun istunta on huonontunut tosi paljon viime aikoina. Myös ihan mun perus ratsastaminen esteillä on kyllä joskus näyttänyt paljon siistimmältäkin, koska nyt tuntuu että sähellän vaan kaikkea aivan turhaa tuolla selässä.. Toki sitä voi vähän laittaa nyt tän hyppytauon piikkiin, mutta huomasin mä kyllä jo kesällä että mun ratsastus on paljon epäsiistimpää esteillä kuin ennen. Onneksi taas huomenna pääsen tunnille tuuppailemaan, jospa tuo kouluratsastus alkaisi puolestaan nyt sujumaan!





Pahoittelen myös epäaktiivisuuttani täällä blogin puolella, en vaan kertakaikkiaan kerkeä tekemään postauksia useammin, tai sitten vaan motivaatio on hukassa. Tuntuu että jokainen postaus on ihan samanlainen nykyään, eikä kukaan nyt jaksa lukea miljoonatta samanlaista postausta. Olisi kiva kuulla teidän mielipiteitä asiaan, kenties parannuskeinoja tai postausideoita?

22 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus jälleen! Minä ainakin luen kaikki postaukset, vaikka en aina kommentoikkaan ja mun mielestä ainakin ratsastat tosi hyvin, vaikka huonompia kausia olisikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon tosi kivasta kommentista Silja! :)

      Poista
  2. Joku erikoispostaus voisi olla kiva, tälläisenä piilevänä materialistina ehdotan varustepostausta. :D Mutta itse tykkään ihan tälläisistä normaaleistakin postauksista. Hyvin teillä näytti menevän :)

    VastaaPoista
  3. Mä ainakin jaksan lukea kaikki sun postaukset, yleensä en blogeista tavallisia ratsastuspostauksia jaksa montaa peräkkäin lukea, mutta sulla on jotenkin sellanen selkeä ja tiivis tyyli kirjottaa, niin ei oo tullut vielä tylsää postausta sun blogissa vastaan! Joku erikoispostaus olis kyllä kiva, vaikka joku ihan perus kysymys- tai toivekuvapostaus tms :)

    VastaaPoista
  4. kiva postaus jälleen! Sun postauksia on tosiaan aina kiva lukea! :)♥

    VastaaPoista
  5. Mä mielellään lukisin enemmänki näitä treeni postauksia! Ja hei tätä en sano pahalla. Onko teidän maneesi jotenki pieni vai miks aina ku tuut kuvaajaa kohti käännät melkeen heti esteen jälkeen etkä oikeestaan jatka ollenkaan suoraan? Mua on jääny se vähän häiritsemään ku yleensä tossa kohtaa on just joku sarja tai suhteutettu väli ja yleensä niiden jälkeen jatketaan suoraan mut loppuuko teiltä vaan maneesi kesken vai käännätkö ihan omasta tahdosta heti esteen päällä sivulle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tietenkään ota mitenkään pahalla, tuosta unohdinkin mainita postauksessa :D on varmasti aijemminkin käynyt noin, mutta etenkin Cami juuri kääntyi itse aina tosi jyrkästi heti esteen jälkeen, kerran jopa niin että olin lähellä tippua kun itse olin jatkamassa suoraan.. Toki myös maneesin seinä tulee aika nopeasti vastaan, mutta yritän kyllä aina ratsastaa vielä muutaman metrin suoraa esteen jälkeen, vaikken selvästikään aina siinä onnistu :D mutta kiitos paljon kommentista! (:

      Poista
  6. Oi omha ihanan näköinen poni! Hienosti menette :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus jälleen ja hauskan näkönen poni! :) Mä jaksan lukea sun postauksia! :) Joku myday tai videopostaus ois aika kiva, jos sä sellasta vaa jaksat kuvata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oonki miettiny jonkun videopostauksen kuvaamista pitkästä aikaa, kiva kuulla että sellanen kiinnostas! & kiitos paljon kivasta kommentista! :)

      Poista
  8. Minä en sano tätä mitenkään ilkeilläkseni tai loukatakseni, mutta uskon että ratsastuksen vaikeus ja istunnan huononeminen johtuvat osittain myös siitä, että ratsastat paljon poneilla. Et ole mikään hujoppi, muttet myöskään enää ihan lyhkäinen joten ehkä isommat ratsut voisivat auttaa sinua istuntaongelmissa. Vaikka ratsu itsessään ei olisi pieni, voi sen satula olla liian pieni etenkin esteille, kun jalustin lyhenee ja jalka menee sitten väärään asentoon, kun takapuoli ei pääse satulassa tarpeeksi taakse.

    Mutta ei menosi näytä lainkaan niin huonolta kuin kirjoitat, aivan kivaa ja siistiä ratsastusta :) Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan olen melko varma ettei ongelmat ainakaan tuosta johdu, koska Bassen lähdettyä ne kunnolla vasta alkoivat. Oulunsalossa on muutenkin vaan kolme ponia, joista yhdellä en ole koskaan mennyt ja toisellakin vaan kerran :D ja viimeinen niistä on Faido joka on kuitenkin säkäkorkeudeltaan hevonen vaikka rodultaan poni onkin. Camikin on ihan hevonen vaikkei kovin korkea olekaan, ei Oulunsalossa ole hirveästi isoja hevosia enkä voi sille mitään että pienemmät ponit yleensä kolahtaa paremmin muhun. En kuitenkaan niin iso ole etten poneilla voisi mennä kun meidän tuntilaisistakin olen toisiksi lyhin, ja opettaja mun ratsut päättää enkä minä. Halusin nyt selventää tän asian kunnolla joten pahoittelut hirveestä romaanista, kiitos paljon kuitenkin asiallisesta palautteesta ja kommentista muutenkin, sekä tsempeistä! :D

      Poista
  9. Hyvin meette,ja kivan näkönen heppa!:) jonkulainen my day/videopostaus ois kiva!:)

    VastaaPoista
  10. Teillä meni superisti ja sun pitää jatkaa Camilla te oote hyvä ratsukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah no kyllähän mä sitä voisin toistekin toivoa, jospa sillon menis paremmin :D mutta kiitos!

      Poista
  11. Nää postauksethan on ihan huippuja! Oon lukenu sun blogia jo tosi pitkään:) Mustakin joskus tuntuu et istunta on huonontunu paljon, mutta kyl se siitä! Sun kaikki postaukset on ollu hyviä ja näitä jaksaa lukee kun teet aina videokoosteen ja laitat paljon kuvia:) Jatka vain samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Kiitos ihan super paljon! :) ❤️

      Poista