Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Tällä kertaa uutiset onkin vähän huonompia...

Mulla on teille tosi paljon kerrottavaa, ja voin luvata, ettei ainakaan mitään hyvää. Tää on aika vaikeeta mulle niin henkisesti, kuin myös harrastusten ja blogin kannalta. Lifestyle - aiheisilla postauksilla jatketaan siis edelleen, enkä osaa vielä sanoa kuinka kauan...

Mutta eiköhän sitten pamauteta faktat pöytään heti näin kättelyssä. Tää mun polvi nyt siis leikataan. Se ei oo mitenkään iso leikkaus, mutta pitää mun polven kasassa. Tämä oli siis lääkärin ehdotus viime viikon keskiviikkona, kun kävin ortopedillä. Toki se helpottaa huomattavasti mun elämää jatkossa, kun ei tarvitse pelätä että millon polvi hajoaa seuraavan kerran. Mutta niinkuin yleensäkin, leikkauksista kestää jonkun aikaa parantua.. Mun kohdalla sen pitäisi olla parista kolmeen kuukauteen.

be positive!

Oon myös päättänyt miten meinaan sitten keväällä taas jatkaa ratsastusta. Aijoin aloittaa ratsastuskoulun tunnit, ja mahdollisesti etsiä jossain vaiheessa vuokra-/kisahepan, mutta myös ratsastuskoulun poneilla saatan päästä kisaamaan. Ratsastuskoulu taitaa olla kaikista paras vaihtoehto tällä hetkellä, koska ratsut vaihtelee viikoittain, ja sieltä löydän varmasti jonkun josta tykkään. Todellakin innolla ootan kevättä, että pääsen aloittamaan! Muutenkin tässä pikkuhiljaa alkaa olla jo turhan suuri hinku ratsastamaan, kun tätä lomaa tulikin kerralla ihan jonkun verran... Onneksi on kuitenkin vielä muutama viikko aikaa käydä heppailemassa sen verran mitä ehtii, vaikka pakottava tarve olisikin päästä jo treenaamaan taas kunnolla, eikä vaan tätä polvea ;)

Eli nyt tää mun jalka on jo sen verran hyvässä kunnossa, että nämä pari viikkoa ennen leikkausta voin käydä jo ratsastamassa. Ainakin yritän muutaman kerran käydä Roilla, ja saada sinne kuvaajan matkaan, sekä mahdollisesti jollain ratsastuskoulun tunnilla. Kerran oon nyt käynyt jo Roilla ratsastamassa, mutta huonojen pohjien vuoksi en päässyt vielä oikeen treenin makuun.

Leikkaus tehdään näillä näkymin loman jälkeen, joka meillä on viikko 10. Koskaan ennen en olekaan sellaisessa ollut, joten vähän mua kuitenkin jännittää.

Aho mulla on onneksi jo tämän viikon loppuna, joten se taitaa olla ensimmäinen heppapostaus vähään aikaan. Nyt vaan ilo irti näistä muutamasta viikosta, ja tietenkin talvilomasta! Sen jälkeen kerkeänkin lepäillä taas ainakin vuoden edestä...

eletään hetkessä, ei murehita tulevaa ♥

Aina kaikki asiat ei oo niin yksinkertaisia ja helppoja kuin niiden toivoisi olevan, mutta tää on elämää ja kyllä kaikesta selvitään. Ärstttävintä tässä on tää epätietoisuus, kun mikään ei oo oikeen varmaa eikä itsekään tiedä mitä on tapahtumassa. Jos teille jäi vielä jotain epäselväksi, vastaan mielellään kysymyksiin ja ehdotuksiin blogin jatkoa ajatellen! :) 

Mun päivä - videolla!

Tää myday on ollut kaikista toivotuin postaus nyt lähiaikoina, joten viimein päätin toteuttaa tän! Video on kuvattu siis jo viime viikon sunnuntaina, pahoittelut että tää tulee vasta nyt. Siinä taidankin kertoa kaiken oleellisen, joten eiköhän mennä suoraan asiaan! ;)

Ettei jää ihan kuvattomaksi tämä postaus, etsin muutaman (ajankohtaisen) kuvan vielä tähän :-)

Kuvakollaasi jonka tein vuodenvaihteessa, mun vuosi 2014!

Taas on vierähtänyt jo turhan pitkä aika siitä, kun viimeksi tän ponin kyytiin pääsin :c

Lotan wanhojen tansseja kattomassa ja kuvailemassa!

Pian tulee taas uutta postausta, on nimittäin aika paljon asiaa!

Tosi hyvää ystävänpäivää vielä kaikille! ♥

Vlogaajan ura edessä?

Hah, no ei nyt sentään, mutta tällänen video oli kyllä ihan kiva tehdä!

Elikkäs moikka! Tällä kertaa mun kuulumiset tuleekin videolla. Kuvasin eile, eli perjantaina koulun jälkeen tän, ja siinä onkin varmaan kaikki oleellinen mitä oon tehny nyt viimepäivinä.

Oon kuvaillu tässä myös vähän muutakin, ja yrittänyt saada jotain aihetta postauksiin, joten muutaman kuvan saatte kans.

Sen enempää selittelemättä, toivottavasti tykkäätte!

Tiedän että tuossa kameran edessä olemisessa on vielä ihan hirveesti parannettavaa, ja näytän välillä tosi kyllästyneeltä, vaikka oikeesti tota oli ihan kiva kuvata ja yritin parhaani hymyillä! :D Mutta harjotusta harjotusta niin eiköhän se ala pikkuhiljaa luonnistuu.
+ unohin mainita, että nyt siis pystyn kävelee jo ilman tukea ja keppejä, vaikka polvi vielä kipeä onkin.
Sitten muihin kuviin!

tänne on nyt muutaman päivän sisällä tullu hirveet kinokset!

nää jotkut kuvat on vähän tummia, pahoittelut siitä!

Mitä tykkäsitte tälläsestä postauksesta?

Entä videosta?

Lisää ehdotuksia vaan tulemaan! :)

Hyvä kestää vain hetken

Just smile and hide the pain

Muistatteko kun kesällä olin poissa pelistä melkeen kuukauden, kun mun polvilumpio lähti paikaltaan? Sillon oli helppo hoitaa jalan kuntoutus sekä ponin hoito, kun lomalla oli aikaa niin minulla kuin Lotallakin. No, eipä ole nyt.
Kuten kuvasta voi päätellä, ne jotka eivät vielä tienneet, mun polvi meni nyt uudestaan viime sunnuntaina. Eli taukoa tulee nyt jokatapauksessa ratsastuksesta, ja oikeastaan vähän kaikesta, vaikka ei ihan vapaaehtoisesti. Mutta saampahan aikaa miettiä ja käsitellä kaikkea.

tämä on kyseisestä paikasta, jossa jalkani nyt satutin, mutta ei samalta kerralta eikä sama liike mitä tein.

Olin siis superparkissa (vain Oulussa tai lähellä asuvat varmaan tietävät), ja siellä permannolla yritin opetella erästä liikettä. Siitä sitten tulin kerran huonosti alas, ja polvi napsahti samantien. Sen jälkeen lähdettiin lääkäriin, mutta ei vielä kummoista tietoa saatu, vain kyynersauvat lähti taas mukaan. Toki itse olin varma että polvilumpio taas lähti paikaltaan, kun sama napsaus ja kipu tuntui. Siellä lääkärin kanssa puhuttiin leikkauksesta, ja että millon se olisi järkevää tehdä, jos tehdään ollenkaan. Ensimmäisellä kerralla kun polvi meni, samalla jotain repesi niin, että polvi löystyi. Luultiin jo että polvi alkaisi olla taas kunnossa, kun se niin harvoin mua on enää vaivannut, ja ajateltiin että ei tarvisi enää toista kertaa kärsiä tätä kaikkea, mutta väärässä oltiin...

Heti kun polvi alkaa olla siinä kunnossa että sitä voi taas käyttää, alkaa ahkera reenaus, koska mun on pakko saada lihasta sen ympärille että se pysyy kasassa, muuten edessä on leikkaus. Onneksi se on nyt parantunut paljon nopeammin kuin ensimmäisellä kerralla, ja pystyn jo melkeen kävelemään ilman tukea.

1.

kun tuulee ja yrittää silti poseerata.. :D

..ja kun tuuli pilaa sun hiukset

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

Onko teillä ideoita miten jatkan nyt tätä bloggaamista? Ratsastukseen tulee taukoa varmaan pari kolme viikkoa, niin pidänkö blogissakin taukoa sen aikaa, vai kiinnostaako teitä yhtään lifestyle -tyyppiset postaukset sen aikaa, tai muut pohdinnat tai mielipidepostaukset yms?

Antakaahan ideoita, ja kertokaa ihmeessä jos näistä kuvista löytyi lemppari! :)

Kurkistus pinnan alle

Tallille meno ei tunnu enää samalta kuin ennen. Saman kentän kiertäminen jo kolmatta vuotta alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Sama paikka, samat ihmiset, sama poni... Mikään ei kuitenkaan tunnu enää samalta.
Missä on se iloa ja positiivisuutta täynnä oleva heppatyttö, joka aina yhtä innolla odotti jokaista ratsastuskertaa, jokaista hetkeä tallilla? Mihin on kadonnut rakkaus tätä lajia kohtaan?

Motivaatio on ollut hukassa jo pitkään, puhumattakaan innostuksesta tähän harrastukseen. Harrastukseen? Eikö pitäisi ennemminkin sanoa elämäntapa? Mä en enää ees tiedä mitä ratsastus mulle on, tai mitä se mulle merkitsee. Oon yrittänyt jo tosi pitkään miettiä näitä asioita, ja käsitellä kaikkea tätä.
Luulisi että olisi iloinen, kaiken sen jälkeen mitä ollaan saavutettu Roin kanssa. Mutta kun alkaa miettiä tarkemmin, ensimmäiset asiat mitä tulee mieleen näistä vuosista, on epäonnistumiset, turhautuminen ja suru, saikut, saman kehän kiertäminen ja paikallaan junnaaminen, asioiden tekemättä jättäminen ja kaikki vastoinkäymiset. En edes tiedä millon musta tuli näin negatiivinen, koska mä oon aina ollu se, joka aattelee asioissa ne valoisat puolet ja ottaa ilon irti pienistäkin jutuista.
Niin monta uutta ovea aukesi, kun Roi tuli meille, mutta ne kaikista tärkeimmät taisi samalla sulkeutua...

Ota elämästä irti, kaikki minkä saat

 

Mä en tiedä yhtään miten mun pitäis tästä jatkaa, tai miltä mun tulevaisuus näyttää heppailun suhteen. Tuntuu että oma ratsastus ei kehity enää ollenkaan, ja Roinkin kanssa ollaan pitkään pyöritty vaan paikallaan. Maisemat ei vaihdu, yhä pieni pelko esteisiin, joka on muutenkin samanlaista tappelua kuin aina ennenkin, mutta ei kouluilukaan jaksa joka kerta innostaa. Ei ole enää kiinnostusta mihinkään.

Tarvin vaan jotain minkä avulla löytäisin taas innostuksen, jonkun joka palauttaa mun rakkauden tähän lajiin. En pysty kuvittelemaan elämää ilman hevosia tai ratsastusta, mutta tällä hetkellä mikään ei motivoi jatkamaan. Aina kun tuntuu, että oon löytänyt oikean ystävän, hevosen tai ponin jonka kanssa haluaisin oikeasti tehdä töitä, joka tuntuu just oikeelta mulle, se viedään pois. Me ollaan Roin kanssa päästy jo näin pitkälle, mutta vähitellen alkaa tuntua, että mulla ei oo sille enää mitään annettavaa, eikä silläkään mulle... Ennen osasin arvostaa kaikkia mulle tärkeitä poneja, oikeesti rakastin mennä niillä, ja tuntu et osaan sen jutun. Enää en osaa iloita sellasesta, kun ei tiedä mitä haluaa.

Viimeisen vuoden aikana yksi poni on kuitenkin ollut ylitse muiden, ja sai mut taas uskoo itseeni esteratsastajana, tosin vain sen tunnin ajaksi. Tää poni oli Vanilla, jolla olin viime kesän alussa estevalkassa. En olis uskonut, että niin paljon voisi tykästyä johonkin poniin yhden tunnin aikana. Olin valmis jopa ostaa sen, mutta ei me oltas voitu pitää kahta ponia, joten niin sekin poni lähti mun elämästä yhtä nopeesti kun tulikin...

Näinkin paljon ajatuksia mahtuu pieneen ihmiseen, ja edelleen yritän saada jonkun järjen tälle kaikelle. Teidän voi olla vaikee ymmärtää kaikkea mitä yritin tässä kertoa, koska yleensä täällä blogissa yritän olla positiivinen, enkä ehkä kerro kaikkia huonoimpia fiiliksiä.
No mutta, tämmösiä mietteitä tällä kertaa, palataan!

Maailma on täällä, täällä meit varten