maanantai 2. maaliskuuta 2015

Treenin makua!



Pitkästä aikaa luvassa tavallinen tallipäivä postaus, kera monen kuvan!

Nyt kun lomalla on hyvin aikaa, päätettiin mennä Lotan kanssa yhdessä tallille. Lotta ratsasti taas ensin, joten mä sain jo valmiiks hikisen ponin alle. Roi oli kuitenkin tosi energinen vielä, mutta ei enää alun jälkeen jaksanut oikeen keskittyä.
Ratsastettiin tosiaan pellolla, koska kenttä on yhä niin jäinen. Tosin tänään kenttää juuri kuorittiin, joten saa nähdä millanen siitä tuli. Toivottavasti niin hyvä, että siinäkin pääsee pian menemään.


Roi osaa jo hyvin tän irvistyksen ;)

Postaus sisältää taas todella paljon kuvia, ja tähän alkuun meidän tarhaposeerauksia!





pikku Eppo ♥


Itse oon jo aivan kyllästynyt näihin kuviin, mutta Lotta halus välttämättä ottaa, joten tässäpä olis muutama, vaikka en kummemmin jaksanutkaan alkaa näitä muokkailee :D




Roi oli ihan kiva ratsastaa osan aikaa, mutta tällä kertaa ei ollut paras päivä oikeen ponin eikä ratsastajan osalta. Energia meni turhaan säheltämiseen, ja itsekin olin vähän hukassa. Myös ensimmäistä kertaa musta tuntu Roin selässä, että mun pituus alkaa olla este meidän menoon. Tuntuu että ei saa enää pohjetta kiinni, ja on tosi vaikeaa ratsastaa koko kropalla jalkoja käyttäen. Niinpä ponikin jäi vähän tyhjäksi ulkoa, ja oli vaikea saada avut läpi.



millon musta tuli noin pitkän näkönen?






Poni ois saanut olla edestä paljon rennompi, ja olisi pitänyt saada etenkin laukassa turpaa eteen, kun se meinas taas koko ajan osoittaa kohti ryntäitä. En saanut Roita koko kropan läpi rennoksi ja rehellisesti avuille, joten se jäi vähän puolitiehen. Ravikin oli pitkälti lyhyttä ja tikittävää, eikä rentoa ja pitkää. Myös oma istunta ja etenkin jalat on alkanut tuottaa taas ongelmia, kun ei saa pakettia kasaan. Pitäs vaan ratsastaa rohkeemmin ja kiinnittää jokaseen pikku juttuunkin huomiota, niin hyvä kokonaisuus vois alkaa pikku hiljaa taas hahmottua.
Kuitenkin muutama onnistunut pätkä saatiin, ja niihin oli hyvä lopettaa tältä erää. Ehkä ens kerralla sitten paremmin, jos pääsisi vaikka jo kentälle tuuppailemaan!



Ei tää meijän meno onneks koko aikaa ollut niin synkkää ja totista ;)



edessä päin tais olla jotain kiinnostavaa?



lopun ravipidennykset


kyllä ponista liikettä lähtee!



Miltä meno näytti teidän silmään? :)


30 kommenttia:

  1. Oli oikein ilo katsoa kuvista, kun Roi näyttää menevän ihan tosissaan! Voi että, näyttää kyllä hyvältä! (:

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Roi on niiiiin söpö :3

    VastaaPoista
  3. Wou mun silmään meno näyttää tosi hyvälle ja noi kuvatkin on upeita! Niitä oli ihanan paljon :D

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  5. Mun silmään näyttäis kuvien perusteelta, että Roin meno (teidän) on parantunut todella paljon! Ja vaikka sanoit, ettei ollut paras päivä, niin hyvännäköistä, hyvää työtä :-)

    VastaaPoista
  6. Wau ihanan näköstä menoa ! :) roi mene TOSI hyvin sulle ja se luottaa suhun selvästi! :-) Sähän sanoit et toi ei ollu mikään paras kerta, mut kuitenkin teidän meno on hienon näköistä! En pysty kuvitella kuin upeaa teidän meno on sillon kun se roi menee tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että tälläset kommentit piristää aina ♥ kiitos tosi paljon! (:

      Poista
  7. Mun silmään teidän meno näyttää ihan mahtavalta! Ootte ihan superpari! :)♥

    VastaaPoista
  8. Wau, ihania kuvia ja siististi ratsastat! :)

    VastaaPoista
  9. wow *__* Iha sairaan hyvännäköstä menoo :o Haha, kyllä Roilta näyttää tuota keskiraviakin alkaa löytyy ;) Hienot te <3

    VastaaPoista
  10. Hienosti menitte! :) Ootte ihan super pari, tykkäsin kovasti tästä postauksesta, ku nuo kuvatki on niin ihania! :3

    VastaaPoista
  11. Ootko Lottaa pidempi?

    VastaaPoista
  12. Hä, kellä sä siis nykyää siis heppailet? Kivan näköstä menoa ja roi on söpö :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis alotan ratsastuskoululla tunnit, mutta nyt vielä roilla sen verran mitä kerkeen ennen leikkausta, ja sen jälkeen ku oon taas kunnossa pääsen ratsastuskoululle (:
      Kiitos kovasti!

      Poista
  13. Ihania kuvia ja oli tosi kiva nähdä ''pitkästä aikaa'' kunnolla teidän treenejä :) Mun silmään ainakin Roi näytti menevän kivasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, taitaa tosin jäädä myös viimeseksi tässä vähäksi aikaa.. :/ mutta kiitos paljon, kiva kuulla!

      Poista
  14. katoin noita kuvia sillee whaat ku näytti nii kivalta tuo meno!! Ja kuvatki tosi hyvälaatusia ja hyviä ja koko postaus oli kiva :-) ja vähä tuo viimenen kuva jossa oli tuo eri tehoste oli ihana tai tollane tunnelmallinen xd

    VastaaPoista