Perjantai 13.

Tuona perjantaina valmistauduin siihen, että näen Bassen viimeistä kertaa. Kiipeän sen kapeaan selkään enää tämän yhden ainoan kerran, enkä sen jälkeen enää koskaa saisi istua sen selässä. Pelkkä ajatus oli jo mulle liikaa, eikä ilman kyyneleitä selvitty edes ajomatkaa tallille. Sinne päästyä yritin kuitenkin taas hymyillä, ja pitää hauskaa vielä yhden tunnin ajan. Olin jo päättänyt että viimeisen tunnin menen ponilla ilman satulaa, ja koska meillä oli esteitä, niin sitten oli hypättävä satulatta.

Saatiin itse päättä mitä esteitä tehdään, ja meidän tuntiporukka päätti sitten rakentaa kaikenlaisia erikoisesteitä ja muuta pelottavaa. Arvasin että mulla voi tulla vähän vaikeuksia pysyä selässä, mutta pitihän siitä viimeisestä tunnista ottaa kaikki ilo irti. Alkutunti lähtikin sitten sujumaan ihan mallikkaasti, lukuun ottamatta ponin pientä testailua onko ratsastaja hereillä. Hypyt kuitenkin menivät ihan hyvin, vaikka ei erityisen siistin näköisiä olleetkaan. Bassenkin myöhemmät pelleilyt johtui täysin mun omista mokista, joita poni sitten vaan käytti hyväksi.

Kiitos taas kuvaajille, Ankulle ja Joannalle!

Taas nuo kädet sylissä...

Aluksi tultiin muutaman kerran toisella pitkällä sivulla olevaa linjaa, jonka jälkimmäinen este oli taas okseri vesimatolla. Tällä kertaa Basse ei jäänyt ollenkaan kyttäämään sitä, vaan meni ensimmäisellä yrityksellä yli. Tämän jälkeen tultiin toisen pitkän sivun trippeliä ja lävistäjällä olevaa sarjaa, ja lopuksi rataa.
Sarjaväli oli aika pitkä, joten siihen sai tulla ihan reippaasti että pääsi sen yhdellä laukalla. Ensin Basse kielsi ensimmäiselle esteelle, ja seuraavalla yrityksellä toiselle, jonka seurauksena löysin itseni maasta. Kolmannella yrityksellä päästiin viimein yli. Tietystikään yksi tippuminen ei riittänyt mulle tuona epäonnen päivänä, eli tulin alas vielä toisenkin kerran, samalla esteellä vieläpä. Se taisi olla viimeisen radan aikana, kun tulin tosi huonosti sarjan ensimmäiselle esteelle. Näki heti ettei poni ole menossa yli seuraavasta, mutta luiskahdin kuitenkin alas. Pamahdin aika ikävästi päin tolppaa, ja lonkassa onkin edelleen nyrkin kokoinen mustelma.
Muuten rata meni aika hyvin, siihen sisältyi linja, sarja, suunnanvaihdoksen jälkeen linjan jälkimmäinen este uudestaan, ja trippeli. Pientä haparointia oli aina esteiden välissä, kun tuo ilman satulaa meno ei ole niin helppoa, mutta tippumisia lukuun ottamatta tunti meni tosi kivasti.

Voimat loppu kesken

Tein taas lyhyen koosteen jossa on muutama pätkä tunnilta, sekä molemmat tippumiset. Taas jos on jotain ikävää sanottavaa, voitte pitää ajatuksenne ihan omana tietonanne.

Koskaan aijemmin minkään muun hepan lähtö ei oo tuntunut näin pahalta, ja tunnin loputtua oli niin vaikea tulla Bassen selästä alas. Hetken halailun ja rapsuttelun jälkeen laskeuduin hitaasti maahan ja lähdin keräämään esteitä poni perässäni.

Talliin päästyä puhuin hetken meidän opettajan kanssa, ja se sai mut vielä varaamaan tiistaille tunnin. Oikeasti siis varasin itselleni paikan alkeistunnilta, ihan vaan Bassen takia, kun millään muulla ei ollut tilaa... En ollut kuitenkaan vielä varma menenkö sitten kuitenkaan siihen, joten varmuuden vuoksi sanoin ponille heipat jo tuona perjantaina.

Yleensä Basse ei tykkää kun sen karsinassa ollaan, mutta se viimeinen puolituntia jonka harjailin ja silittelin ponia, ja ihan vain istuin sen luona, se oli tosi rauhallinen ja antoi mun olla sen kanssa. Vaikka tiedän että Bassen on niin paljon parempi olla yksityisenä ja että se ansaitsee oman ihmisen, musta tuntu silti aivan hirveen pahalta. Eihän siinä auttanut kuin itkien halata viimeisen kerran ponia ja lähteä ajamaan kotiin.

Viimeinen postaus Bassesta videon kera tulee, kunhan saan videon valmiiksi. Tosi vaikeaa oikeasti edes ymmärtää, että Basse on nyt lähtenyt, enkä tiedä miten helppoa mun on seuraavan kerran mennä tallille, kun Basse ei enää olekaan siellä.