torstai 23. lokakuuta 2014

Riimulla ratsastusta



Moikka taas! (luova otsikko vai mitä?)
Olin siis pari päivää sitten ratsastamassa Ellillä, vaikka ensin oli tarkoitus ratsastaa Mosse vielä toisen kerran, mutta kun se peruuntui, tuli yllättäen lähtö Jatalle Ellin luo.
Jatta sanoi ratsastavansa Ronin vain kevyesti päitsillä, ja kysyi mitä minä haluaisin tehdä. En ollut suunnitellut mitään ihmeempää, joten kysyin miten Elli oli viime päivinä toiminut, ja ajattelin sitten itsekin mennä ilman satulaa ja saada siihen vähän paremman tuntuman kuin viimeksi ilman satulaa, ja lopulta päädyin menemään itsekin vain päitsillä.



nää pari kuvaa on jo aijemmalta kerralta, mitä en ollut muistanut julkaista sillon, niin aattelin nyt laittaa ne tähän




sisäpohje ei meinannut etenkään tuossa kaarteessa mennä läpi, joten käytin kerran sormia "raippana", ja vähän naputtelin kylkeen, että saisin ponin paremmin sisäpohkeen ympärille, ja että se oikeasti väistäisi mun pohetta. toimi ainakin tuossa!




Taas oli siis sisäapujen kanssa ongelmia, etenkin sisäpohje oli taas kunnon koetuksella. Muuten poni toimi kivasti, kääntyi ja pysähtyi hyvin, eikä muutenkaan ollut ongelmia vauhdin suhteen. Ensimmäisessä laukannostossa Elli tosin kiskaisi pään alas, mutta kun vähän komensin pelleily loppui siihen. Loppu tunti menikin sitten oikein kivasti.
Kenttä oli taas aika huono, kun juuri sattui pieni pakkanen, niin kentän pohja oli päässyt jäätymään ikävästi joten se oli aika kova. Toinen pää oli kuitenkin ihan hyvä, mutta se oli taas välillä liiankin upottava.

tuota kypärää jos ihmettelette, mulla oli omat ratsastuskamat tallilla, niin lainasin Jatalta :D



pieni lepotauko





ehkä sulosin ikinä :3

ja kiitos Jatalle kuvista, musta nää on ainakin tosi kivan värisiä!


20 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, ihan hyviähän nää kuvat olikin! ;) Söpöt te :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jatta! :3 ja joo nää on kyllä kivoja, ja poni söpö ;)

      Poista
  2. Jälleen kerran kiva postaus ja ihania kuvia :) asustaako toi Elli poni siellä heikkilänkankaalla? :) Ku oon nähny siellä just tollasen russ poni ja toi paikka näyttää vähä siltä xdd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osaa sanoa ku en tiiä missä on heikkilänkangas, mutta tuskin saan sen tarkemmin kertoa kun ponit kuitenki asuu Jatan pihassa :D mut kiitos paljon! (:

      Poista
    2. ^ei, sen ponin nimi on moona. :)

      Poista
    3. Minä siis omistan Ellin ja Ronin ja asumme täällä kempeleen lähellä ja enempää en kerro ;-)

      Poista
  3. Oli taas kiva postaus. Eikös Elli ole russi? Tiedätkö miten korkea se on? Kun et näytä yhtään pitkälle sen kyydissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on russi, ja noin 125cm korkea (: kiitos paljon!

      Poista
  4. äää nii ihana elli en kestä ♥ hirveee ikävä :'c just tollane pikkupallero xd mut ihana postauus ja nii ihanat kuvat :3 !

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia ja mukava teksti!:)

    VastaaPoista
  6. Vilkasin Jatan blogia,ja sinne ei pysty anonyyminä kirjottaa,voisko Jatta laittaa blogiin sellaiseksi että anona voisi kirjottaa? Mutta onko Roni Ninnin entinen poni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa mää luulin et pystyy :o mutta kysäsempä jatalta jos ei ite tätä nää :) ja juu on.

      Poista
    2. Munkin mielestä mun blogiin pystyy ihan anonyyminä kommentoimaan ilman mitään varmistuksia, en kyllä osaa sanoa mikä on syynä kun on tullut anonyymienkin kommentteja mulle. :)

      Poista
  7. Sairaan ihana auringon lasku!♥ vai onko tossa aamu?:) kiva postaus! Auringosta puheen ollen ihanat kuvat siis!:)

    VastaaPoista