sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä jouluun - hankitreeniä



Tämän vuoden ensimmäiset henkitreenit - done!
Tosiaan jo eilen, ja vielä viime yön aikana tännekin on satanut viimein kunnon lumikerros! Tallille päästyä menin heti kuvailemaan poneja, ja sain aika kivoja talvisia kuvia. Pojat päätti siinä sitten ruveta vielä leikkimään, joten niitä oli hyvä kuvailla, mutta hetken päästä otin Roin sisään ja hoidin sen ratsastuskuntoon.
Menin taas ilman satulaa, ja kävin hetken pyörähtämässä kentällä. Otin kaikki askellajit läpi ja poni kuunteli hyvin, oli kiva päästä taas käyttämään koko kenttää, kun lunta oli tullut tarpeeksi peittämään kaikki jää alleen myös toisessa päässä kenttää.

postauksen kuvittaa nyt nämä tarhakuvat, sekä eilisen kuvailun tuotokset




Roi oli kovin kiinnostunu tosta mun kameralaukusta.. :D



Hetken päästä menin pellolle, olihan se hanki testattava vielä sieltäkin. Roi oli aluksi tosi innoissaan, ja ravaili pää pystyssä hienoa pitkää ravia. Yritin saada sen keskittymään, mutta kaikki ympärillä tapahtuva oli paljon mielenkiintoisempaa. Hetkittäin poni rauhottui ja saatiin muutama hyvä pätkä, mutta suurin osa ajasta mentiin aika lujaa (kun ei sitä lunta kuitenkaan vielä niin paljoa ollut, että poni olisi ihan tosissaan joutunut jalkoja nostelemaan koko ajan, tai hidastanut vauhtia).
Ensimmäiset laukkapätkät poni meni vielä suht rauhassa, mutta muutaman kerran se otti sellaset lähöt että huhhuh! Ei siinä voinu kun yrittää pysyä kyydissä, kun poni päättää samalla ottaa vielä parit pomput. Kuitenkin laukassakin saatiin lopussa tosi hyvä pätkä, ja annoin ponin laukata melkeen vapaalla ohjalla, kun enää ei ollut mihinkään kiire. Taisin kuluttaa kaikki sen energiat, heh ;)


Hirvee tappaja poni

siis tää on ihan kauhee, Eppo parka joutu syödyksi :D


hahaa, en selviä tästä kuvasta.. :D


Hyvä Eppo, seki pääs vähän komentaa




lumiponi

Oli kyllä  mukava päästä talleilemaan vielä valosan aikaan, ja oli muutenkin aika onnistunut ratsastuskerta pienessä pakkasessa, maa valkeana.

Päättäri päivänä, eli lauantaina, äiti otti musta pari kuvaa, joten voisin vielä tähän loppuun laittaa niitä kun nekin on kivan talvisia!



minä muka vakavana


on tätä lunta jonku verran tullu ;)

jee lunta, kohta on jo joulu!

Mitä tykkäsitte kuvista? :)
Niin ja muistakaahan käydä vielä katsomassa edellinen postaus, bannereita tullut nimittäin aika heikosti, joten vapaaehtoset, eikun vaan tekemään!

18 kommenttia:

  1. Super kivoja kuvia! :) Ihanan lumisiakin. Yritän tehdä luultavasti banneria vaikka en kuitenkaan onnistu ;).

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihania kuvia!♥ ja sie oot niin kaunis :) muutenkin tosi kiva tää postaus!

    VastaaPoista
  3. ihaniia kuvii tuun sit kuvaa taasjoku kerta sellasia ihania talvikuviiii oijooiii ❤️❤️ Juuuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii alappa tulla ku nyt on luntaki! Ja voitas kuvata myday nii pääset sinäki videolle ;) joo jee kiitos vaan ❤️

      Poista
  4. Ihana postaus ja sinä♥ :3 ja sööttejä nuo ponit :'3

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Eikää määkään en pääse yli tosta Roin kuvasta :'DD

    VastaaPoista
  6. ei voinu olla nauramatta noille tarhakuville!! :D ihania :) ja oot super kaunis ja muutenki tosi ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  7. Sulla on hullut hiukset :D mahtavia kuvia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitää miten hullut? :'D mutta kiitos paljon (:

      Poista
  8. on kyl tosi outoa tulla sanoo tällee mut toi sun luomi on ihana tuol silmän lähel ku se on sellane ihana yksityiskohta XDD oot kyl aivaan tosi kaunis & nauran tolle Roin kuvalle XXD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo mää oon joskus pienempänä ollu kateelline mun kaverille ku sillä oli tollanen luomi, sit myöhemmi tajusin että mulla itelläki on sellane :'D mutta kiitos kovasti!

      Poista
  9. hankitreeniä? XD nui vähäl lumel.. ei oo hepalle raskaampaa yhtään, jos ois sen 40cm nii alkas jo tuntua, 20cm ei auta yhtään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoinko jossain, että se olis hirveen rankkaa ollut? osassa kohti oli kuitenkin sen verran paljon lunta, että poni joutu tekee enemmän hommia, ja kyllä tuolta ihan hanki löytyy :-) ja näätkö sä näistä kuvista pellolle? Niin, en määkään.

      Poista