tiistai 21. heinäkuuta 2015

Ellin kanssa touhuilua



Eilen kävin taas liikuttamassa Ellin, tällä kertaa menin ilman satulaa ja tein alkuun jonkun verran maastakäsin juttuja. Kerrankin oli lämmintä! Elli toimi tosi hyvin maastakäsin, kun oli leipää palkkana. ;) Muutamat temput ja venytykset tehtiin, sekä muutenvaan juoksenneltiin pitkin kenttää. Tän jälkeen Jatta toi mulle suitset ja hyppäsin ponin selkään. Elli oli alusta asti jotenkin tosi hermostunut, eikä rentoutunut yhtään. Taaskin oli myös samainen ongelma mikä on ollut tähänkin asti joka kerta, sisälle puskeminen. Tällä kertaa sitä oli vaan normaalia vaikeampi korjata, kun poni oli muutenkin niin vino ja vauhtia oli ihan liikaa. En tiedä mikä ponia niin häiritsi kun se ei voinut yhtään rauhottua, ja ylireagoi kaikkiin apuihin. Kyllä niitä hyviäkin pätkiä oli joukossa, mutta tässä vaiheessa vielä aika vähän. Hyviä pysähdyksiä ja väistönpätkiä saatiin kuitenkin!


Kuvista kiitos Jatalle! (:
Ois se varmaan ilman naruakin perässä tullut, mutta kenttä ei oo kokonaan aitojen ympäröimä, joten olis ollut ponille liian helppo tilaisuus lähtä karkumatkalle :D






On tuo poni vaan niin sulonen!



Jatta lähti siinä jossain vaiheessa käymään sisällä ja tekemään muuta, ja minä sain tarpeekseni totisesta tuuppailusta. Ratsastin koko lopputunnin löysällä ohjalla, tein paljon ympyröitä ja sen sellaista, jonka avulla myös poni alko rauhottuu. Kentällä oli jumppasarja toisella pitkällä sivulla, josta saatiin hyvä pujottelurata. Mentiin sitä ravissa pitkällä, ja vähän lyhemmällä ohjalla, poni taipu ja käänty tosi hyvin, eikä sillä ollut enää mihinkään kiire. Näihin lepposiin tunnelmiin oli sitten hyvä lopettaa, ja mullakin jäi paljon paremmat fiilikset alun vääntämisen jälkeen. Mutta koska Jatta oli muualla tämän ajan, kaikki ratsastuskuvat ovat kuitenkin alkutunnista. :)



Tässä Elli on niiiin hoikan näkönen! :D ja minä puolestaan pitkän.. Vois nuo varpaat edes osoittaa menosuuntaan!








Kun olin itse ratsastanut, jäin vielä kuvailemaan Jattaa ja Ronia. Oli kyllä mukava tallipäivä taas!



Meillä tuli myös täyteen yhteistä matkaa jo yli 6 vuotta ♥


Palaillaan, moikka!

31 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja ootte ihana pari.:)♥

    VastaaPoista
  2. Tekeekö Elli vielä niitä omia tempauksiaan? :D ite en ok sillä menny tai käyny ponipihalla mutta kuullu oon!
    Kivoja kuvia ja toi sun kypärä on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ainakaa mulla oo nyt tehny, mutta kyllä se on edellee sellanen jääräpää ja osaa temppuilla :D & kiitos kovasti!

      Poista
  3. Ota toi robottijuttu kommentoidessa pois se on ärsyttävä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa en tienny että mulla on tässä joku sellanen :D noh, koitan ottaa pois!

      Poista
  4. kumpi on pidempi sie vai jatta ja minkä pituisia siis olette? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatta on paljo lyhempi :D onkoha se joku reilu 155cm ja mä yli 160cm :p

      Poista
  5. Hyvä postaus jälleen ja elli on kyllä niin suloinen <3

    VastaaPoista
  6. oiii hienolle näyttää :') ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Koitappa joskus laittaa kannukset kun meet ellillä nii se oppis kunnioittaa ja kuuntelee paremmin sun jalkaa. :) Kannuksilla ei kuitenkaa kannata mennä joka kerta, koska poni ei toimi sitten ilman niitä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että se auttais ellin kohalla, se vaa juoksis kahta kauheemmin ja menis apuja pakoon. Se hermostuu nii helposti ja alkaa sit pelleilee, mut jos se on suht rento se kyllä tottelee tosi hyvin väistäviä / sisäapuja. Mutta toisaalta ei asia oo ees mun päätettävissä, vaikka sitä oiskin ehkä joskus kiva kokeilla :) kiitos kuitenkin kommentista!

      Poista
  8. ihania kuvia & kiva postaus ♥

    VastaaPoista
  9. jos sulla ei olisi jalat koukussa näyttäsit iha sairaan pitkälle :D eikö oo hankala ratsastaa tollee kun pitää nostaa jalkoja niin paljo? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yhtä pitkä mä joka tapauksessa oon olimpa tuolla selässä miten vaa, joten mulle on se ja sama miltä sun mielestä näytän. Ja näissä kuvissa en oo ees nostanu jalkoja yhtää normaalia enempää nii mikä sun ongelmas on :D

      Poista
  10. Haha, suloisia venytyksiä ja ihania kuvia ❤

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia taas, sun kuvat on kyllä aina tosi laadukkaita :)

    VastaaPoista
  12. Teillä kuvat on kyllä aina onnistuneita, nääkin aivan ihania! :)

    VastaaPoista
  13. On tuo Elli kyllä suloinen! :-D ♥ Mun mielestä et ole edes mitenkään kuolettavan pitkä tuon ponin kyytiin! Ihan tyytyväiseltä näyttää poni :-)

    VastaaPoista
  14. Miks sanot et oot Roille pitkä etkä siks enää ridaa sil? Musta näytät tolle ponillekki ihan liian pitkältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekö oli syy että lopetin roilla? Silleenkö oon sanonu ku joku multa on sitä kysyny? En iha. Ja hei pliis, voit kitistä siellä nii paljo ku haluat, mutta mua ei kiinnosta yhtää :Dd tiiän et oon ellille pitkä mutta se kyllä jaksaa kantaa mua kerran viikossa selässää. Koska oikeesti, kysyinkö sulta mielipidettä mihinkää? :'D

      Poista
  15. Sinut on haastettu "haaste hevosbloggaajille" haasteeseen mukaan! :)

    VastaaPoista