sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Perjantain estetunti



Säät meitä ei ainakaan suosinut, mutta muuten oli taas tosi kiva tunti!
Menin tällä kertaa Zamirah nimisellä hevosella, ja ihmettelin miten mulle oli osattu antaa se, kun en sitä edes toivonut ja se oli kuitenkin yksi niistä hepoista, joita olin halunnut päästä kokeilemaan. Zamirah on Bassen lisäksi tallin uusin tulokas, n. 160 senttinen nuori ja mukava tamma. Se imi tosi paljon esteille, ja sitä piti tosissaan koota edestä sekä ratsastaa jalalla eteen että laukka pyörii, vaikka vauhtia riittikin. Mun oli jotenki vaikee päästä sen hyppyihin mukaan, mutta tän hepan kans oli hyvä harjotella sitä myötäystä, koska jos ei kädellä myödännyt jäi hirveesti suuhun kiinni, josta opettaja joutukin muutaman kerran sanomaan kun minä vaan räpiköin kyydissä.


Tää vähän feilas ku oikeesti vissiin seiska sarjalle tultiin kasiesteen takaa, mutta en jaksanu enää alkaa säätää :D


Tällä kertaa piirsin tuon radan (minä ja mahtavat piirrustustaitoni..), koska ajattelin että siitä olisi helpoin hahmottaa, kun nyt ei ole koostetta jossa rata näkyisi, ja muuten oon niin huono selittää. Alkutunnista mentiin ensin pätkiä tuosta radasta, kuten kolmos ja nelosestettä, sekä molemman pitkän sivun sarjoja. Esteet oli noin 60-80cm, ja lopuksi tuo ravilähestymisen viimeinen este nostettiin ehkä n. 90-100 senttimetriin.

Puomi tuli alas koska toin ponin huonosti esteelle enkä antanu tarpeeksi tilaa hypätä..

Kuvista kiitos Joannalle, joka koko tunnin kuvasi sateessa! Kiitokset myös Ankulle alkutunnin kuvista :)


Hyvä yritys joo, mutta vielä pitäs saaha sitä nyrkkiä eteenpäi ja kyynerpäät osottaa enemmän alas eikä sivuille :'D



Tää este meni varmaan joka kerta huonosti, aina liian lähelle tai vinoon



Loppua kohti alko jo vähän paremmin onnistumaan!

Noh, tässä menin ainakin hyppyyn mukaan, mutta hirvee sukellus taas ylävartalolla.. :'D


Heh, taisin lähinnä vaan valittaa tässä, mutta oikeasti tykkäsin Zamirahista tosi paljon, sillä oli tosi mukavat askeleet ja omat haasteensa, ja treenillä meidänkin meno varmasti parantuis.
Oon tykänny oikeestaan kaikista joilla oon nyt tuolla mennyt, mutta varmaan Basse on kuitenkin ollut kaikista mukavin, se on niin suloinen tapaus ja sen hyppytyyli on just sellanen mistä mä tykkään. Sheila tulee ehkä sitten kakkosena, koska se oli niin osaava, mutta ei ole muissakaan ollut kauheasti valittamista! Opettajakin on tosi hyvä, osaa ainakin korjata mun virheitä. Mukava talli kyllä, ei voi muuta sanoa. :) 


Moikka!

19 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  2. wou taas kun meno näyttää niin makeelta!!
    kyllä tehtävä tuli hyvin ilmi tuolla piirroksella, olisi saattanut olla vähän vaikeaa selittää :D ei tainnut sade teidän menoa haitata kun näyttää sen verran hyvin menevän. ainakin keskittyminen on kohillaan, varmasti joutui miettimään tuollaisella radalla. hyviä kuvia ja kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos taas superkivasta kommentista! Ihan mahtavaa et jaksat olla niin aktiivinen ♥

      Poista
  3. Teidän meno näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Sulla on ihan hirveen hieno istunta esteillä! :)

    Sarajamimmu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Oot vissiin ratsastanu paljon poneilla koska eikö 160 cm oo jo hevonen mutta tuossa lukee poni ;) Ei se toki mitään haittaa. :D Sää oot kyllä tosi hyvä ratsastaan ja sulla on ihana blogi! Oon nyt seuraillu sun blogia jonkun aikaa ja sait musta uuden anonyymi lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe joo ihan tietoisesti oon kirjottanu poni, vaikka kyseessä onkin hevonen ;) tuntuu aina paljon luontevammalta ja näyttääkin siltä kun kirjottaa tolleen poni eikä "hevonen teki sitä ja tätä", en tiiä miks :D mutta kiitos hirmu paljon, tosi kiva kuulla! (:

      Poista
  6. Tosi kiva postaus ja hyvin meette! :)

    VastaaPoista
  7. Näyttää tosi hyvältä! ♥

    VastaaPoista
  8. Hyviä kuvia, vaikka ilma ei ihan paras ookkaan! Hyvältä näyttää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ei tosiaa ollu joo :'D mutta kiitos paljon ❤️

      Poista
  9. Tosi kivan näköstä menoa teillä ❤️ Ja tosi kiva blogi sulla, sun postauksia on aina kiva lukea, kun osaat luontevasti kirjoittaa! Oon sun blogia kauan lukenu ja oon ainaki tykänny tosi paljon :-) Roikin on tosi kiva tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Superkiva kuulla! Kiitos tosi paljon sulle :) ❤️

      Poista
  10. Kannataa kiinittää siihen huomiota että et jää kaulalle makaamaan vaan yritä saada vartaloasi vähän pystympään, sekä myötäys harjamartoa pitkin korvia kohti :) Muuten näyttää tosi kivalta♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhä mä itekki tässä postauksessa juuri korjasin mun istuntaa :'D mutta näinhä se on, uusi ongelmia tulee aina ku edellisistä on päässy eroo ;) kiitos kovasti!

      Poista