tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ilman vuokraponia

Jotkut ovat ehkä ihmetelleet miksi Desvasta ei ole tullut postauksia pitkään aikaan. Jotkut saattavat myös tietää jo vastauksen tähän esim. Jatan blogin kautta tai jostain muualta, mutta Desva on tosiaan muuttanut uuteen kotiin. Reilut neljä kuukautta ehdin sen kanssa enemmän touhuta, ja oikein mukava ponihan se oli. Hirveästi en siihen ehtinyt vielä kiintyä, mutta ainahan tälläiset jutut tuntuu haikeilta. Oon kuitenkin samalla myös iloinen sen puolesta, että se on nyt löytänyt itselleen ihanan loppuelämän kodin. Oli ilo päästä tutustumaan Desvaan ja ratsastaa sitä, siitä jälleen kiitos Jatalle. Nyt on kuitenkin aika siirtyä taas kohti uusia haasteita.







Nyt olen siis taas ilman vuokraponia, joka jatkossa tarkoittaa sitä että postauksia tulee niin kauan vaan ratsastuskoulun poneista, että vuokrapolle löytyy. Tuntuu että tulee ratsastettuakin nyt tosi vähän, kun on vaan ratsastuskoulu jossa käydä. Oon toki käynyt paljon tallilla ihan muutenkin kuin vaan ratsastamassa, ja ollut mm. Lotan mukana Roita moikkaamassa useaan kertaan nyt kun Oulunsalon hepat ovat lomalla. Kuitenkin kaipaan taas sellaista kunnon treenikaveria ratsastuskoulun ohelle, edes kerran tai pari viikkoon.
Koulutkin alkaa taas kohta, ja talli on melkeempä ainut paikka missä pääsen pakoon arjen stressiä, joten vuokraheppa ei todellakaan olisi pahitteeksi. Nytpä kysynkin siis teiltä apua, jos kukaan tietää hevosta tai ponia vailla vuokraajaa täältä Oulunseudulta, olisin enemmän kuin kiitollinen jos voisitte kertoa mulle! Pitää alkaa nyt itsekin ihan tosissaan katselemaan heppoja, koska kovasti jo kaipailen uutta nelijalkaista kaveria.

Nämä kuvat c) Lotta





Loppuun vielä vähän Roin kuulumisia, kun nyt on tullut senkin luona käytyä jonkun verran. Sillä voi tällä hetkellä siis vaan kävellä, koska vuolijalla oli käynyt moka yhden kavion kanssa jonka seurauksena Roi alkoi ontua. Kunhan poni ja jalka tulee taas kuntoon, päästään viimein toisellekin valmennukselle josta oli jo aijemmin puhetta. Yksi päivä ennen Roin ontumista pääsin kuitenkin jo ratsastamaan sillä itsenäisesti ilman satulaa. Siitä ei ole kuvia koska olin yksin tallilla, mutta Roi oli silloin ihan tosi kiva ratsastaa, vaikka mitään kovin rankkaa treeniä ei mentykään. Nämä kuvat myös jotka ovat kuvittamassa postausta, ovat jo monta päivää vanhoja.



.. :D

Pitäkäähän peukkuja pystyssä että uusi vuokrapolle löytyy ja että pääsisin vielä tällä viikolla johonkin ratsastamaan, kun ne Oulunsalon hepat ovat edelleen lomalla eikä Roillakaan pääse nyt menemään. Toivotaan että jonkun postauksen saisin kuitenkin ulos vielä ennen mun synttäreitä, eli tämän viikon sunnuntaita!

21 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja harmi ettei sulla enää ole vuokraponia:(. Pitääpä kattoa jos jokin poni löytyisi täältä netistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevostalli netistä löyty yks helppo A-tasonen hevonen, sitten toinen samanlainen hevonen joka ei ollu esteille, harmillisesti:)

      Poista
  2. Kannattaa kattoo ht.netistä, siellä oli mun mielestä ainakin jossain vaiheessa Äimärautiolla kaksikin hevosta ja ponipuolellakin taisi olla! Jotkut ottaa vain täysi-ikäisiä mutta osalle kelpaa myös junnut esim. yli 15v :)

    VastaaPoista
  3. Onko 125cm liian pieni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä sen kokosille ainakaa kovin sopiva enää ole :D kyllähä mä sellasella voisin ehkä mennä mut en ehkä nyt eti ihan sellasta ellin kokosta ponia.

      Poista
  4. Voi harmi kun et pääse nyt juuri ratsastamaan :(
    Onko sua ikinä kaduttanut että myit/annoit Roin kokonaan Lotalle?
    Jos nyt olis mahdollisuus omaan hevoseen, haluaisitko tässä elämäntilanteessa?

    Juu tosiaan ht.netistä taitaa löytyä parhaiten vuokrahevosia, tuntuu että ok kulkuyhteyksien päästä ei tunnu löytyvän Oulusta vuokraheppoja :/ Onneksi on oma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeestaan oo kaduttanut, nyt välillä vaan vähän ärsyttänyt jos en oo päässyt sillä ratsastaa kun hieno ponihan se on ja edelleen sillä mielellään meen. :) En myöskään haluaisi tässä elämäntilanteessa ketään muutakaan heppaa, korkeintaan Bassen voisi ottaa jos se olisi mahdollista.
      Ja niimpä, sitä oon itekki harmitellut kun täällä päin ei tunnu oikeen olevan heppoja tarjolla vuokralle :-/ mutta kiitos tosiaan kommentista!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tiedän kyllä, ei sitä kukaan alunperinkään ostanut kun se lähti. Se meni vaan eripaikkaan myyntiin, eli koko ajan se on ollut myynnissä.

      Poista
    2. Voi että kun voisit ostaa Bassen! :( Oisin niin iloinen sun puolesta! :)

      Poista
    3. Jos vaan ois tarpeeks sitä rahaa nii varmasti ostaisinki.. ❤️

      Poista
  6. Itsekin olen nyt koko kesän ajan etsinyt ratsastuspaikkaa/vuokrahevosta tms, mulla on vaan ongelmana se, että olen aloittelija, eikä kukaan tunnu ehtivän/haluavan pitää mitään ratsastustunteja tai vastaavaa. Ja lähimmälle ratsastuskoulullekin on monta kymmentä kilometriä matkaa, joten aika epätoivoiselta tuntuu :P Mutta tsemppiä sulle vuokrahepan etsintään, varmasti löydät jossain vaiheessa itsellesi passelin treenikaverin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh toivottavasti säki vielä löydät jonkun kivan paikan missä pääset ratsastaa! Kiitos paljon kommentista :)

      Poista
  7. Voi Desva ♥ Mä ehkä saattaisin tietää sulle uuden vuokrapollen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️ & laitahan vaa viestiä tulee heti jos asia varmistuu ja vuokraajaa kaipaillaan ;)

      Poista
  8. Harmi kun Desva lähti, mutta onnea uuden vuokraponin/hepan etsintään! Nuo Roi kuvat oli tosi kivoja! :)

    VastaaPoista
  9. Harmi, kun sun ja Desvan taival loppu, mut ihana kuulla et se pääs hyvään kotiin! :) Tsemppiä sulle uuden vuokraponin ettimiseen!❤️

    VastaaPoista
  10. Miten saat noin hyvän esteistunnan? :) Oot hyvä ratsastamaan! :)

    VastaaPoista