maanantai 17. elokuuta 2015

Ei niin onnistunut tunti



Perjantaina olin tavalliseen tapaan tunnilla. ja yllätys yllätys mulla oli taas Basse! Aina yhtä mielellään kipuan kyllä ton pojan selkään. Tosin ennen tuntia kävi mielessä, että pitäisikö toivoa välillä jotain muuta, ettei tunnit tunnu aina ihan samalta ja mene samalla tavalla, eli etten kyllästyisi Basseen. Tää tunti tosin osotti vaa sen, että meillä on vielä niin paljon reenattavaa ja ootan entistä enemmän ens kertaa, että pääsen ratsastaa paremmin!

Kuitenkin, meillä oli siis esteitä ja kuten ensimmäisestä kuvasta huomaatte, pääsin testaamaan hiekan pehmeyttä tällä kertaa. Muutenkaan tunti ei mennyt aivan putkeen, tuli pari kieltoa, vauhtia oli liikaa ja paikat ei osunut kohdalleen. Alun tavallinen linja-tehtävä meni kuitenkin hyvin, sen jälkeen paketti niin sanotusti levisi käsiin.

Kuvaajina toimi Reetta, Ankku ja Joanna, kiitos heille!



Tosi ilonen ilme mulla.. :D

Pitkien alkuverkkojen jälkeen alettiin tulla kolmos- ja nelosestettä vasemmalta, ja seuraavana tehtävänä radan neljä ensimmäistä estettä. Toivottavasti tästä ymmärtää ton radan edes jotenkin, koska mun selityksistä saisitte varmaan vielä vähemmän selvää!


Tosiaan, 3. 4. 5. 6. ja 7. este oli kaikki "uralla", ja ne piti siis ratsastaa uraa pitkin, ja se tuotti jonkin verran ongelmia mulle ja Basselle. Kyllä me hyviäkin hyppyjä saatiin, mutta aika monta huonoakin tuli, ja vielä samoille esteille joka jäi vähän kyrsimään.
Ja niinkuin jo mainitsinkin, pääsin myös tippuu tällä tunnilla. Vitos esteelle tuli huono hyppy, vauhtia oli liikaa ja kutonen lähti aivan miten sattuu. Seuraavaksi huomasinkin et olin kellahtanu vasemmalle ja kun poni jatko laukkaamista/ravaamista, ei hirveesti auttanut vaikka kuinka roikuin mukana, tosin se varmaan pelasti mut ponin alle jäämiseltä.. Maassa hetken naurettuani kiipesin takaisin selkään ja uusi yritys, joka meni vähän paremmin. Tunti itessään oli musta tosi hauska, kun osaa huumorilla ottaa nää jutut eikä pienestä säikähä. ;) Ens kerralla sitten vaan paremmin!



Ponikin oli koko tunnin vähän sitä mieltä että nyt ei oikeen jaksa :D



Kesken radan tuli kyllä millon minkäkin laisia sukelluksia.. Piti keskittyä niin paljon poniin ja siihen että se menee esteistä yli, että oma ratsastus ei tainnut tällä kertaa olla hirveen nätin näköstä :D

Mun kameran asetukset...




Tän esteen hypyt oli aika laidasta laitaan :'D




Toivottavasti piditte postauksesta, sain raivattua itelle aikaa näin kouluviikon alusta blogillekin! Nähäämpä sit taas ens postauksen parissa, moikka :)

17 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Jos saisit nyt hevosen, olisiko Basse vaihtoehto? (: Jos poika olisi myynnissä! ((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja en osaa sanoa, aika pienihän se ois omaksi poniksi, mutta tällä hetkellä en varmaan muita haluaisi kuin Bassen :') mutta onneksi voin sillä ihan tuolla ratsastuskoululla ratsastaa!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus, vaikka ei näköjään mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Onneks oot kuitenkin positiivisella mielellä oottamassa heti enskertaa, niin sitä pitääkin! ootte ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon tosi ihanasta kommentista sara! ❤️

      Poista
  3. Oii vitsi tää Basse on kyllä kivan näkönen :) Sää kyl sovit ton ponin selkää nii passelisti! Teidän menoo on tosi kiva seurailla. Mut mitä nyt tähän postaukseen tulee, nii tosi hyvä postaus ja eikse mee nii, että kehittyäkseen täytyy myös tulla niitä epäonnistumisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, jostaiha sitä pitää lähtä parantaa ;) mutta tosiaa kiitos paljon super kivasta kommentista! (:

      Poista
  4. Tosi ihana postaus ja kivoja kuvia! Epäonnistumisista huolimatta, teidän meno näytti kumminki tosi kivalta :-) On kyllä tosi kiva nähdä kuvia ja mietteitä Bassella ratsastuksesta, varsinki kun sillä menee sopivan kokoinen ratsastaja, meno näyttää hyvältä ja yhteistyö sujuu hyvin! On kyllä mukava, kun pääset sillä ousassa menemään :-) Oon itsekin ajatellu mennä joku päivä Oulunsaloon yksärille ja _ehkä_ toivoa bassea! No, katsotaan.. ;) Ja on kyllä hyvä vaikka epäonnistumisia joskus tulee, et ota heti hernettä nenään & säikähdä, vaan jatkat rohkeasti eteenpäin, ponikin kyllä aistii pelon ja siinä sitä sitten ollaan :D Mutta älyttömän kiva postaus kokonaisuudessaan, innolla odotan seuraavaa postausta! :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauu kiitos hurjan paljon! Tällasii kommenttei on kyllä ilo lukee, tosi isot kiitokset vielä! ❤️

      Poista
  5. Oot kyllä upee pari tämän Bassen kanssa :o! Siis vou, näytätte niiiin hyviltä yhdessä! Toivottavasti ei tippuminen paljoa sattunut D:! Kiva postaus kyllä taas, sun blogi on yks mun lemppareista, vaikka en kauheasti kommentoikkaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei onneks pahemmin sattunu! & tosi kiva kuulla, kiitos paljon! (:

      Poista
  6. Kiva postaus oli ja hyvä ettei käyny pahemmin tossa tippumisessa!:)

    VastaaPoista
  7. voi kuinka ihana postaus! sun asenne on niin ihailtavaa, kun epäonnistumisista ei lannistuta - vaan ne vahvistaa, mahtavaa! se vaikuttaa kyllä näin lukijan näkökulmasta sun yksistä vahvuuksista. vaikka basse onkin nuori se vaikuttaa opetusmestarilta ja tekee kyllä kun ratsastaja tekee siellä selässä töitä, niin kuin sinä. jokainen epäonnistuu, eipä tuo mitään ratsastit kaikista bassen kommellukseista huolimatta hyvin. ihania kuvia, kun näkee näitä erilaisia kuvaustapoja! odotan taas seuraavaa tuntipostausta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mitä tällaseen voi ees vastata, suuret kiitokset! Ja joo, Bassen kans pääsen kyllä varmasti taas kehittyy ratsastajana! Super iso kiitos vielä sulle :) ❤️

      Poista
  8. Tosi hyvä postaus, ihailen näitä kuvia❤ Te ootte kehittyneet huomattavasti, vaikka tää tunti ei varmaan ollut niitä parhaimpia! :D Rakastan sun asennetta! ❤

    VastaaPoista
  9. Tosi kivoja kuvia! Varsinki toi viimeinen ♡ Tsemppiä Meri :D

    VastaaPoista