torstai 27. elokuuta 2015

Hyppyjä auringonlaskussa



Löydän itteni nykyään vaan useammin ja useammin koneen äärestä kirjottamassa teille postausta, heh! Tällä kertaa kerron tiistain hypyistä Ellin kanssa, jotka meni tosi kivasti!
En ookkaan pitkään aikaan hypänny Ellillä, ja siitä on kyllä tullu ihan mestari hyppääjä. Itse olin melkeen koko tunnin aika hukassa että mitenkäs tällästä ponia pitääkään ratsastaa esteillä, mutta onneksi poni pelasti tosi monesti. En ollu yhtään tottunu Bassen jälkeen Ellin lyhyisiin askeliin, joten monesti mä olin lähtemässä hyppyyn aina yhtä laukkaa ennen ponia. Lopputuntia kohti hypyt kuitenkin parani, eikä Ellin tarvinut ihan yksin katella niitä paikkoja.

Molemmilla sivuilla oli yksittäiset esteet, lävistäjällä yhden laukan sarja ja tavallaan toisinpäin lävistäjällä pieni kavaletti. Osa esteistä pysyi koko tunnin matalina, ja paria nostettiin sitten ehkä 70 senttisiksi (en ole aivan varma). Mua itteä kuitenki melkeempä pelotti aluksi kun Jatta nosti esteitä, ne tuntu niin hurjan isoilta! :D Onneksi Elli hyppäs kaikki tosi hienosti, mun ois tarvinu oikeestaan mennä vaan hyppyyn mukaan kun poni hoiti loput.
En keksiny mitään ihmeellisiä tehtäviä, kun kenttä on kuitenkin aika pieni ja toinen pääty vielä aika upottava, joten tulin yleensä pari estettä ja kävelin aina välissä. Lopuksi tulin jotain radanpätkiä ja lopettelin siihen. Huippu poni, koko ajan vaan löytyy uusia puolia Ellistäkin!

Kiitos Jatalle tositosi ihanista kuvista! Ite ainakin tykkään ihan sikana näistä :)






kisu halus vissiin tehä esteestä vähän pelottavamman :D

Tässä yks mun uus rakkaus, hehe ihana koira ;) ♥

+ tää on musta tosi ihana kuva!



vähän epäonnistunut hyppy, mut tää kuva ja nää värit on tosi kivat!




Elli on kyllä vähän hassu ku se pitää tota kieltä tolleen aina välillä :D







Kuvia oli nyt vähän normaalia enemmän, mutta mitä te tykkäsitte? :)
Ja oon myös postaillut tässä vähän enemmän kuin yleensä, onko hyvä/huono juttu? Jaksaako näitä lukea kun välillä tulee niin tiheään tahtiin?
Kertokaahan ihmeessä mitä ootte mieltä, palaillaan!

42 kommenttia:

  1. kiva postaus! ja ihanan värisiä kuvia :) ootte hyvä pari ellin kans! :3

    VastaaPoista
  2. Uskotko, että 1D tulee vielä tulemaan käymään Helsingissä & Ruotsissa? Oisin halunnu mennä
    Lontooseen kattoo niiden keikkaa, mut en pääse... Toivon niin kovasti et me tulis mahdollisimman pian tänne suht lähelle et pääsisin niitä näkemään!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskimpa tuut näkee niitä melkee pariin vuoteen, ko viimene keikka on tässä syksyn aikana ja ne palaa takas yhtee vasta siit yli vuoden pääst keväällä, aikasintaan.. Toki toivon että ne sit taas tulee johonki tänne, varmaa ruotsiin tai johoki ku keikkailu jatkuu :) itekki oisin halunnu ens kesänä taas keikalle mut nyt se ei oo mahollist :'/

      Poista
  3. Vau, tosi ihania kuvia & ihana Elli <3

    VastaaPoista
  4. oi vitsi miten ihania kuvia! Tosi kiva postaus jälleen, sun blogia on aina niin kiva lukea :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! kiitos ihanasta kommentista sara :) ❤️

      Poista
  5. Mä tykkään ainaki ku postauksia tulee tiheempää tahtii! Ja kuvia ei ikinä ole liikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on mukava kuulla ;) kiitos paljon kommentista!

      Poista
  6. Aivan super ihania kuvia ja varsinki kuvien väri mielyttää tosi paljon! Nyt on ollu kiva lukea sun postauksia, kun niitä on tullu nyt hyvään tahtiin ja muutenkin on ollu kivoja postauksia. Annoinkin sillon vähän aikaa sitten negatiivisempaa palautetta, mutta mun mielestä postaukset on nyt taas tosi kivoja ja tää postauksien tiheä tahti on hyvä juttu! :) Yhdyn myös edelliseen anoon, että kuvia ei oo ikinä liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, oonki nyt taas yrittäny panostaa enemmän näihi! Kiitos kovasti (:

      Poista
  7. Kivoja kuvia ;) hyvin menitte elsan kans, ihania ootte ❤:* ja oli ne pari estettä 75cm ;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihä nää on ;) ja noni hyvä tuntuki nii isoilta :Dd mutta joo kiitos paljon jatta! ❤️

      Poista
  8. oi vähänkö ihania kuvia :) ja kiva postaus!

    VastaaPoista
  9. Hienoja kuvia<3 Ja sitä parempi mitä enemmän tulee postauksia.

    VastaaPoista
  10. Ihania nää kaikki kuvat :3 Mä tykkään kun on paljon kuvia, eikä tääkään määrä ollu yhtää liikaa! Se on totta, että pienillä poneilla yli 60cm esteet, tai joskus jo jopa 50cm esteet tuntuu ihan hirveen isoilta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :D & kiitos paljon tosi kivasta kommentista!

      Poista
  11. Tosi ihania kuvia ja hienosti meette! +ei kyllä oo yhtään huono vaikka postauksia tulee tiheään tahtiin ;)

    VastaaPoista
  12. Vähä kivoja kuvia!!:-) +hyvin meette Ellin kans!

    VastaaPoista
  13. Voisit tehdä vaikka joka päivä postauksen niin voisin lukea! Nää sun postaukset on niin hyviä! :D

    VastaaPoista
  14. kyllä ihan täysin rakastuin noihin kuviin! woouu! :3 pikku poni näytti kyllä pitävän tuosta hyppelystä, näytit ratsastavan elliä todella hyvin. ootte ihan super söpö pari! on tosi kiva, kun näitä postauksia on nyt alkanut tulemaan säännöllisemmin niin tietää aina välillä odottaa sun iloa täynnä olevia postauksia, joiden lukemisesta tulee aina yhtä hyvä mieli! jatka samaan malliin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauu kiitos jälleen kerran aivan super ihanasta kommentista! Ilo lukee tälläsiä kommentteja, tosi kiva kuulla et aattelet noin :) kiitos vielä ♥

      Poista
  15. Ihania kuvia!Tykkään erityisesti tosta missä hyppäätte tota pinkkiä kavalettia♥ Löysin sun blogin äsken,ja voin sanoa että aivan mahtava!Tää meni nyt mun suosikki blogeihin ja taidankin liittyä lukiaksi heti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti! Ihan tosi mukava kuulla :)!

      Poista
  16. Moikka meri! Ajattelin tehdä sulle uuden bannerin, jonka löydät täältä: https://www.flickr.com/photos/126467727@N06/20999565852/in/dateposted-public/ Toivottavasti pidät :)

    VastaaPoista
  17. Ei vitsi kuinka ihana blogi sulla! Törmäsin tähän nyt vasta ekaa kertaa ja pari postausta luettuani on ehdottomasti liityttävä lukijaksi :) Hienoja kuvia! Millä kameralla ja asetuksilla on otettu? :)

    http://riiviotjakaurakamu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mä luenkin jo sun blogia! ;) ja kuvat on otettu canonin 600dllä, ihan perus urheiluasetuksella (:
      Mukava et liityit lukijaksi!

      Poista
  18. On kyllä ihania kuvia ja muutenkin hyvä postaus!<3 :)

    VastaaPoista
  19. Jes! Paljon postauksia tiheään tahtiin on enemmän kuin hyvä juttu! Kivoja kuvia ja ihanasti meette! ❤

    VastaaPoista
  20. Haluisitko kertoo jotain Oulunsalon ratsastuskoulusta? Onko kivat hepat, opet, ilmapiiri ja ihmiset? Tai jotain muutakin.. Kiitti jo etukäteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on ainaki parhaimmat opet ikinä ja tosi kivoja ihmisiä muutenki! Heppojaki on kaikenlaisia, tosi osaavia, sit vähä helpompia ja vaikeempia :) että todellaki voin suositella sitä, mä oon ainaki tykänny hirveesti käyä siel (:

      Poista