perjantai 14. elokuuta 2015

Ellin ratsastusta



Viime viikon puolella olin taas ratsastamassa Ellillä, ja tuuppailtiin perus koulujuttuja kentällä. Jatta liikutti samaan aikaan Patua, joten kuvat ovat lopputunnista. Tein taas alkuun paljon ympyröitä ja tempon vaihteluja, sekä jonkin verran pysähdyksiä ja väistönpätkiä. Elli oli tosi mukavan tuntunen ratsastaa, etenkin ravissa. Käveltiin aika paljon tehtävien välissä eikä tuuppailtu kauhean tosissaan, tehtiin vaan sitä mikä hyvältä tuntu. Työskenneltiin paljon ravissa, ja Elli rupes ottaa hyvin takapäätä mukaan hommiin ja muutenkin liikku tosi kivasti. Rentoutta sais olla vielä paljon enemmän, mutta Elli ei jaksa pitkiä pätkiä liikkua vielä oikeinpäin tai kantaa itseään kunnolla, vaikka parhaansa poni yrittää sillon kun yhteistyö toimii. Kuitenkin hetkittäin se myötäs myös niskasta ja otti selänkin paremmin käyttöön.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva ja onnistunut ratsastus, ei menty liian rankasti, mutta niin että molemmat saatiin tehä hyvin hommia! ;)


Patu & Roni laitsalla


Kuvat tästä eteenpäin c) Jatta. (:




En ainakaan pidä tekosyynä enää lyhyitä jalkkareita :'D tässä Elli liikkuu kuitenki tosi hyvin pitkästä kuskista huolimatta!

Tässä taas tiivis istunta kadonnut kokonaan..



Hieno ♥



Mitä piditte postauksesta? :)
Ja suurimmalla osalla teistäkin on varmaan alkanut jo koulu? Mä ainaki oon nyt jo ihan väsyny ja kyllästyny lukioon, vaikka koulua käyty vasta kolme päivää. :D Saa nähä miten blogille nyt käy, kun mun aika menee koulussa ja nukkuessa... mutta palaillaan pikimmiten!

24 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Vika kuva oli lempparini ❤ Meillä alkaa koulu onneksi vasta maanantaina! :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kivasti kirjoitettu postaus ja tuo viimeinen kuva on ihana<3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! :) Oon pitkän ajan kommentoinut sun postauksiin, paitsi muutamaan viimisimpään. Mun mielestä postauksien taso on tässä hieman laskenut.. :/ Mutta tuo vaan mun mielipide, välillä vähän ''negatiivisempaakin'' Nää sun hyvä laatuiset kuvat on niin iso plussa postauksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin tietää että millä tavalla? Kerronko huonosti tai epätarkasti asiat, onko tekstiä liikaa/liian vähän? Mitä pitäis korjata? Kiitos kuitenkin asiallisesta palautteesta, mukava kuulla et kuvat on mieleen! (: + pakko tunnustaa että tän postauksen kirjotin tosi hutasten, mut silti ois kiva kuulla et mitä esim sun mielestä teen nykyään erilai näissä jos ei oo enää yhtä hyviä kun ennen!

      Poista
    2. Muutama viimepostaus on ollu ehkä hieman huonosti kerrottu asioista, muutama tekstiltään lyhyt postaus esim tää postaus. Kuvia on paljon ja hyvälaatuisia josta tykkään.
      Tykkään myös itse lukea postauksia jossa kerrotaan yhdestä asiasta tai yhdestä ratsastuskerrasta niinkun sulla yleensä onkin, ehkä pari vähän sekavampaa postausta viime ajalta. Mutta silti sun blogi kuuluu mun lemppareihin! Tallipäivä videona, varusteet videolla ja kysymyspostaus ois kivat :)

      Poista
    3. Joo aina mulla ei tosiaan oo aikaa kirjotella hirveen pitkään jos on pitäny johonki tiettyyn aikaan saada postaus valmiiks, ja joskus mulla on parilta erikerralta vähän kuvia, nii laitan ne sit samaan postaukseen että voin kuitenki jotain täällä julkasta jos edellisestä postauksesta on jo pitkä aika. :) kiitos kuitenki vinkeistä + jälleen asiallisesta ja rakentavasta kommentista! Koitan huomioia noit asioit ens kerralla paremmin (:

      Poista
  4. Ai kauhee sä oot jo lukiossa :'D Meillä alkoi koulu jo maanantaina, mutta yllättävän kivaa on ainakin tähän asti ollut! :D Kiva postaus ja kivoja nää kuvat!

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja kuvia, ratsastuskuvista etenki toi eka ja pari viimestä jäi parhaiten mieleen c: Viimeaikoina oon eksyny ihan liian moneen semmoseen blogiin, jossa ratsastuksen pääasia kuulostais olevan se että ponin kaulan saa nätisti linkkuun (keinolla millä hyvänsä...) senkin takia näitä sun postauksien kuvia on kiva katella, vaikken ponia tunne, näyttää se tyytyväisen oloiselta, ja kuvista ja tekstistä välittyy se fiilis, että molemmilla on kivaa. Vaikutatte oikein kivalta parilta c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihana kiitos linda! Me mennää ellin kans just vaa sillee miten hyvältä tuntuu, pyöreempi muoto yms tulee jos tulee.. :) mutta tosi kiva kuulla et fiilis välittyy sinneki! Kiitos paljon ❤️

      Poista
  6. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia!<3

    VastaaPoista
  7. oikein ihana postaus! kaikki kirjoitus oli selkeää, positiivistä, rentoa asiaa jaksoi lukea. meet ellillä kyllä hyvin ja harjoitat sille kehittäviä tehtäviä, jota on kiva katsella. Myös ihania kuvia nämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Kiitos taas kerran huippukivasta kommentista!:)

      Poista
  8. Sun kirjotustyyli on vaan niin kiva! Sun postauksia jaksaa aina lukea + näitä söpöjä kuvia on kiva kattella :) http://rozzzunblog.blogspot.fi/ http://niinkunhuomisteiois.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Jälleen kerran tosi kiva postaus & Elli liikkuu kans aina ihan superisti! <3 Ihania kuvia kans! :-) Sun postauksia on aina tosi kiva lukea, kirjoitat niin kivalla tyylillä & tulee aina hyvälle mielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauu kiitos ihan super ihanasta kommentista! :')

      Poista