lauantai 5. syyskuuta 2015

Uuden ratsun kokeilua



Moi! Viimein mulla on postausideoita ja uusia kuvia joiden avulla voin toteuttaa niitä, joten taas tulee postauksia aika tiuhaan tahtiin mikäli kerkeen myös kouluviikon aikana tänne kirjotella. Nyt kuitenkin vuorossa tuntipostausta eiliseltä, jolloin sain ratsuksi Fella nimisen tamman. Tiesin että tiedossa oli koulutunti, joten en toivonutkaan Bassea vaan halusin kokeilla tällä kertaa jotain muuta. Fella mulle oli sitten laitettu, ja mielenkiinnolla lähdin tunnille.

Päätettiin porukalla mennä ilman satulaa, ja alkuverkat tapahtui tavallisesti ensin ravissa molempiin suuntiin, ja sitten laukassa. Tän ajan Fella tuntu tosi mukavalta, ja aattelin että voisin jatkossakin tällä tammalla mennä ainakin koulutunteja. Alkuverkoissa sain aina pieniä pätkiä paketin pysymään kasassa, ja opettajakin sanoi että meno näytti hyvältä, mutta välillä Fella taas kulki selkä alhaalla eikä kuunnellut mun apuja. Pääsääntösesti tähän asti meni kuitenkin hyvin!
Sitten päästiin itse tunnin aiheeseen, takaosakäännöksiin ja avoihin. Ratsastettiin sellasta salmiakin muotosta kuviota, aina pitkänsivun keskeltä lyhyen sivun keskelle, ja taas seuraavan sivun keskelle. Alussa mentiin tehtävää käynnissä, sitten ravissa aina avot. Tehtävä tuotti yllättävän paljon ongelmia, saatiin avoissa vaan muutama askel kerrallaan onnistuneita pätkiä, ja käännöksistä ei kyllä tullut mitään. Välillä Fellakin hermostui ja heitti takapäätä, alko molemmilla vähän pinna palaa kun ei onnistunut.. Mutta kyllä mulle ihan hyvä maku jäi tästä tunnista ja hepasta. :)


Kiitos taas kuvista Ankulle ja Joannalle!




Ei oo oikeen selkä mukana ei..







Nyt alkaa olla jo aika pimee ton mun tunnin aikaan, kun se on aina kaheksasta yheksään, joten mä en tiiä mitä teen näitten tuntipostauksien kans.. Tietenkin kun valoa on vähemmän kuvistakin tulee pimeempiä ja huonolaatusempia, ja talveen päin mentäessä olosuhteet vaan huononee. Onko teillä mitään ehotuksii, jos tekisin vaikka enemmän koosteita? Kun videoklipit siis yleensä onnistuu vähän paremmin vaikka olis vähän pimeempää :'D
Mutta jättäkäähän kommenttia ja mielipiteitä miltä teidän mielestä meno näytti kun ratsuna toimikin vähän isompi heppa!

15 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia :)! Voisitko tehdä tutoriaalim vegasin käytöstä/miten teet sun videot vegasilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät! Ja kiitos ehdotuksesta, tosin se voi olla vähän turhan vaikeaa toteuttaa ihan sen takia, että mun vegas ei toimi ollenkaan :'D siitä ei suoraan sanottuna nää mitään kun tekee videota, mutta voin katsoa jos onnistuis jotenkin!

      Poista
  2. Minkälaisilla asetuksilla kuvaat? Itse kuvaan pimeämmällä Tv asetuksella ja laitan ISO:n suurimmalle mahdolliselle ja sitten 1/2000 tai alle, riippuu kuinka pimeää on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No yleensä kun mä käytän kameraa mulla on ihan urheiluasetus, koska mun kamerassa tvllä kuvat menee rakeisiksi enkä osaa laittaa siihen toimivia asetuksia :D mutta näistä kuvista en yhtään tiiä kun muut kuvaa, mut kiva kun kerroit mitkä asetukset sulla toimii niin voin joskus vaikka itsekin koittaa (:

      Poista
  3. Kiva postaus ja ihania kuvia! + laitoin sulle sähköpostilla sen bannerin :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus jälleen, kivan näkönen tuo heppa! :)

    VastaaPoista
  5. Oi ompas kivan näköinen hevonen! Harmi, että tulee talvi ja kuvien saanti alkaa olla vaikeaa jos tunti on vasta illalla :(

    VastaaPoista
  6. Teillä näytti kyllä menevän tosi hyvin=D olet todella hyvä kirjoittaan postauksia! Käytkö nykyään vaki tunnilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ei oo vakiopaikkaa mut käyn aina tolla samalla tunnilla :-)

      Poista